Levi

Olipa kyllä maailman paras idea varata huone Hullusta Porosta! Iloinen yllätys oli, että kesäaikaan hostellivieraat majoitetaan hotellin puolelle, joten saimme huoneen aivan Levi-keskuksesta, kun hostelli olisi ollut parin kilometrin päässä. Levi-keskus on kyllä hieno paikka näin kesälläkin, mutta voi kun oli hiljaista ja kaikki kaupat ja suurin osa ravintoloista ja baareista oli kiinni. Coloradoon ehdimme puoli tuntia ennen sulkemisaikaa, mutta lupasivat meille vielä ruokaa. Niinpä vedettiin wingsit ja huurteiset pika pikaa. Ai että, oli hyvää! Sen jälkeen hotellihuoneessa jonottamatta suihkuun ja oikeaan sänkyyn nukkumaan! 😄 Pientä luksusta loman loppumetreillä. Varsinkin kun ulkona satoi vettä niin kuin sen kuuluisan Esterin hanurista, ja tunturikin oli kadonnut lähes kokonaan pilveen.

Aamulla keli oli jo hiukan kirkastunut, vaikkakin raskaita pilviä roikkuu taivaan täydeltä edelleen. Välillä jostain raosta pääsee kuitenkin aurinkokin pilkahtamaan. Käytiin pikaisesti tsekkaamassa, miltä Tuikku näyttää näin kesällä. Ei se ihan yhtä dramaattinen nyt ole, kuin talvella täydessä kuurassa. Jännä oli nähdä sekin millaista kivirakkaa Levin rinteet ovat ainakin Tuikun puolella. Eipä ole talvikeleillä asiasta ollut aavistustakaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *