Tapahtuman nettisivuille
Masters In Linen sivuille
Elokuun alussa hypättiin jännityksestä täristen lentokoneeseen
suuntana Blackpool Englannin länsirannalla.
Viiden hengen seurueesseemme kuului Seera, Anja, Menni ja Timo sekä
minä itse myöskin, kuinkas muutenkaan..
Seera ja Menni lähtivät kisaamaan Newcomer Open Female -sarjan
maailmanmestaruudesta ja me muut lähdimme kannustamaan,
opettelemaan uusia tansseja ja viihtymään.
Suomalaisia oli tänä vuonna saapunut paikalle iso sakki,
joista viitisentoista oli ottamassa osaa kilpailuun.
Tunnelma oli katossa koko viikonlopun ajan ja sunnuntaina se
suorastaan repesi, kun oli palkintojen jaon aika.
Seera voitti oman sarjansa maailmanmestaruuden
ja Menni oli samassa sarjassa kuudes!
Myös muiden suomalaisten menestys oli huikeaa,
ja kisojen lopullinen saldo suomalaisille oli
* 8 kultaa
* 1 hopea
* 2 pronssia
* 2 viidettä sijaa
* 2 kuudetta sijaa
* 1 seitsemäs sija
Onnittelut kaikille suomalaisille kilpailijoille mahtavista saavutuksista!!
Kisamenestystä juhlittiin iloisissa tunnelmissa Ruskinissa,
paikallisessa pubissa siis.
Kuohuviini virtasi, karoke raikui ja englantilaisetkin
olivat täysillä mukana mitalihuumassa.
Lopulta ilta huipentui vauhdikkaaseen discoon,
josta puuttui ainoastaan musiikki...
Reissualbumia pääsee katselemaan
TÄÄLTÄ!
Kiitokset jälleen Seeralle, joka on ahkerana kuvaajana
ottanut ainakin puolet albumin kuvista!