Sinisiä vesiä, sormuksia ja ukkosia

Keskiviikkona oli aika pakata leiri Tromssan leirintäalueelta. Iloinen yllätys oli, että pari päivää hukassa olleet aurinkolasit löytyivät samassa yhteydessä – teltan pohjalta makuupussien, makuualustojen ja muiden vermeiden alta. Guccit olivat hieman nuhruiset, mutta täysin ehjät, joten lasit päähän ja menoksi!

Helteiseesä kelissä kruisailimme autolautalle ja siitä yli jorpakon toiselle puolelle Svensbyhyn. Päämääränä oli neljän kilometrin pikku patikointi Blåvatnetiin. Hellettä oli taas ihan liikaa (~ +30°C), maasto hieman hankalaa ja kilometritolkulla jatkunut kivikkoinen erämaa sai jo melkein uskon loppumaan, mutta Blåvatnet oli kyllä jälleen kerran kaiken vaivan arvoinen. Upea sininen järvi ja taustalla siintävät jäätikköiset vuoret. Siinä ”sinisen laguunin” rannalla pujotimme myös sormukset sormiimme. ❤

Kihlajaispäivällinen jäi suunniteltua lyhyemmäksi, kun vuorten takaa tupsahti tymäkkä ukkosrintama. Kamat kasaan ja turbovaihteella kohti parkkipaikkaa. Erämaa ilman minkäänlaista suojapaikkaa ei todellakaan houkuteluut jäämään ukkosta pitelemään. Paluumatkalla keli kuitenkin kirkastui sen verran, että puurajan tienoilla pysähdyttiin viimeistelmään eväshetkemme ja parkkipaikan kupeessa keitettiin vielä kihlajaiskahvit.

Kovin pitkälle ei päästy vielä autolla etenemään, kun jouduimme ukkosrintamaan ja olihan kyllä myräkkä! Välillä tuli vettä niin paljon, että tietä näkyi ehkä metrin eteen päin, tai sitten ei sitäkään. Siitä selvittiin jotenkin ja heilautettiin taas lautalla meren yli Olderdaleniin. Keli jatkui sateisena, joskaan ei enää niin äärimmäisenä mitä aiemmin, mutta teltan pystytys ei säästä johtuen ollut vaihtoehto. Koska mitään muutakaan sopivaa majoitusta ei myöhään illalla enää löytynyt, nukutaan kihlajaisyö autossa E6-tien varrella levähdyspaikalla, jossa on kourallinen muitakin leirityjiä. Ei aivan sitä mitä suunniteltiin, mutta kokemus tämäkin.

Saanatunturin valloitus

Eilen lähdettiin ”yhtäkkiä kipaisemaan” Saanatunturin huipulle. Matka on noin 4 km suuntaansa, mutta auringon paistaessa täydeltä terältä oli jyrkän polun kipuaminen yllättävön raskasta. Huipulle mentiin silti niin, että heilahti ja maisema oli todellakin näkemisen arvoinen. Samalla lokattiin meidän pohjoisin ja varmasti myös korkeimmalla oleva geokätkö tähän mennessä.

Koska Lapin-Jonttuhan ei samaa reittiä kulje enää takaisin, lähdettiin evästauon jälkeen huipulta omia polkuja kohti Saanajärveä ja sen rannalla olevaa päivätupaa. Olipa kyllä mahtavaa, kun ympärillä vain puutonta erämaata ja täydellinen hiljaisuus. Silloin tällöin vain jokunen poro kirmaili näköpiirissä.

Päivätuvalla laitettiin maistuvaa retkiruokaa ja keitettiin kunnon sumpit, minkä jälkeen jaksettiin jatkaa matkaa kuin uusina ihmisinä. Lähdimme kiertämään järven rantaa pitkin Saanatunturia ympäri ja taas avautui uusia, huikaisevan upeita maisemia. Loppua kohden meno alkoi jo vähän hyytyä ja viimeiset sadat metrit oli jo aika tuskaa. 😀 iPhonen taustaseurannan mukaan päivän aikana tuli lopulta kipsuteltua noin 17 km eli huomattavsti enemmän, mitä alun perin ajateltiin. Mutta oli kyllä todellakin kaiken vaivan arvoinen päiväretki. Ja voi pojat, että uni maittoi, kun saatiin teltta pystyyn Kilpisjärven rantaan!