Kaikki päättyy aikanaan - niin myös Lapin road trip

Muutama päivä sitten sunnuntaina oli viimeinen reissupäivä, joka sisälsi lähinnä automatkan Oulusta Poriin ja hiukan geokätköilyä vielä, että saatiin molemmille 30 lokkausta tämän road tripin puitteissa.

Etelään päin tultaessa levähdysalueiden taso verrattuna etenkin Pohjois-Norjan vastaaviin on surullisen suuri. Siinä missä norjalaisella levähdysalueella on vessat, useita pöytäryhmiä eväiden syöntiin, kunnon roskikset ja päivittäinen huolto/ylläpito, oli esim. lounaspaikkanamme palvelleella levähdysalueella (tiellä 63 Toholammen ja Kaustisten välillä) yksi lahoava pöytä sekä roskia ja käytettyjä vessapapereita pitkin lähimetsää - ja haju hetkittäin sen mukainen. Ymmärrän toki, ettei Suomessa rahat mitenkään riitä kaikkien levähdysalueiden ylläpitoon, siksi jokaikinen paikalla pysähtyvä niin kuin luonnossa liikkuvakin voisi viedä omat roskansa mukanaan! Siistille levähdyspaikalle on paljon mukavampi tulla!

No, onneksi on sentään Saarijärven levähdyspaikka upeine järvimaisemineen ja pitkine laitureineen Jalasjärven ja Parkanon välisellä tieosuudella. Vähän sekin alkaa jo ränsistyä vanhuuttaan, mutta on kuitenkin yleisilmeeltään edelleen siisti. Sinne on aina ilo pysähtyä.

Kotona oltiin illalla yhdeksän maissa. Auton matkamittari näytti siinä vaiheessa rapsakkaa 2900 kilometriä. Yllättävän kevyesti matka oli kaikkineen sujunut, eikä autossa istuminen tuntunut missään vaiheessa tuskaiselta. 9,5 päivän road tripillä kerittiin näkemään ja kokemaan paljon, mutta paljon jäi vielä näkemättäkin. Eniten jäi ehkä kaivelemaan, että käsivarressa missattiin ukkosennusteiden takia patikointi kolmen valtakunnan rajalle, mutta onpahan hyvä syy sitten lähteä ensi vuonna uudestaan! Tulevia reissuja varten meidän pitää ehkä vähän karsia määrää, mitä kaikkea haluamme nähdä, ja varata enemmän aikaa niihin paikkoihin, joissa pysähdymme. Mutta kaiken kaikkiaan Lapin road trip oli erittäin onnistunut ja huikean hieno reissu!

Kun on käynyt tarpeeksi pohjoisessa, alkaa Oulukin tuntua jo Etelä-Suomelta

Leviltä kruisailtiin aika haipakkaa kohti Rovaniemeä geokätköillen Ounasjoen varrella olevilla laavuilla. Rovaniemellä oli pakollinen pysähdys Joulupukin pajakylässä, jossa käytiin moikkaamassa joulupukkia ja vähän shoppailemassa. Aika jännää oli mennä pitkästä aikaa pukin pakeille, mutta olihan se ihan kiva pukki ja tiesi, että porilaiset tekevät yhtäkkiä kaikkia juttuja. Ja niinhän se on, yhtäkkiä käytiin tälläkin reissulla huiputtamassa Saana, valloittamassa Tromssa ja sujahtamassa Altan kautta takaisin Suomeen.

Rovaniemeltä suunnattiin Ranuan eläinpuistoon, jossa olen viimeksi käynyt 30 vuotta sitten, joten ihan alvariinsa tulee sielläkin rampattua. 😄 Oltiin paikalla vasta viideltä, ja puiston sulkemisaika oli seitsemältä, mutta lipunmyynnissä kerrottiin heti, että puistossa saa pyöriä puoli yhdeksään, joten kiirettä ei tarvi pitää. Puisto oli oikein mukava ja illalla sai kulkea omassa rauhassa. Sen verran lämmintä oli vielä, että osa eläimistä oli vetäytynyt piiloon vilvoittelemaan. Jääkarhustakin näkyi vain päälaki pesäkolon suulta. Susia emme nähneet lainkaan, vaikka siinä tiiraillessa tuli kyllä sellainen olo, että sudet varmasti näkevät meidät. Jemma-karhu sentään nähtiin hyvin, kun satuttiin ruokinta-aikaan paikalle.

Kahdeksan maissa lähdettiin Ranualta ajamaan kohti Oulua, jonka olimme päättäneet lauantain määränpääksi. Nallikarin leirintäalueella olimme kymmenen jälkeen leirin pystyyspuuhissa. Hämmästelimme ennen nukkumaan menoa, kuinka pimeätä jo oli, kun pohjoisessa olimme jo tottuneet valoisiin kesäöihin. Väkisinkin tuli mieleen, että kun käy riittävän pohjoisessa, tuntuu Oulukin olevan jo ihan etelässä.

Levi

Olipa kyllä maailman paras idea varata huone Hullusta Porosta! Iloinen yllätys oli, että kesäaikaan hostellivieraat majoitetaan hotellin puolelle, joten saimme huoneen aivan Levi-keskuksesta, kun hostelli olisi ollut parin kilometrin päässä. Levi-keskus on kyllä hieno paikka näin kesälläkin, mutta voi kun oli hiljaista ja kaikki kaupat ja suurin osa ravintoloista ja baareista oli kiinni. Coloradoon ehdimme puoli tuntia ennen sulkemisaikaa, mutta lupasivat meille vielä ruokaa. Niinpä vedettiin wingsit ja huurteiset pika pikaa. Ai että, oli hyvää! Sen jälkeen hotellihuoneessa jonottamatta suihkuun ja oikeaan sänkyyn nukkumaan! 😄 Pientä luksusta loman loppumetreillä. Varsinkin kun ulkona satoi vettä niin kuin sen kuuluisan Esterin hanurista, ja tunturikin oli kadonnut lähes kokonaan pilveen.

Aamulla keli oli jo hiukan kirkastunut, vaikkakin raskaita pilviä roikkuu taivaan täydeltä edelleen. Välillä jostain raosta pääsee kuitenkin aurinkokin pilkahtamaan. Käytiin pikaisesti tsekkaamassa, miltä Tuikku näyttää näin kesällä. Ei se ihan yhtä dramaattinen nyt ole, kuin talvella täydessä kuurassa. Jännä oli nähdä sekin millaista kivirakkaa Levin rinteet ovat ainakin Tuikun puolella. Eipä ole talvikeleillä asiasta ollut aavistustakaan.

Kohti etelää

Karu totuus iski vasten kasvoja: loma alkaa lähestyä loppuaan ja meidän on pakko suunnata kohti etelää. Kävimme aamulla vielä Altan museossa hämmästelemässä kivikautisia kalliomaalauksia. Vähän erilaisessa museossa kuljetaan ”luontopolkua” pitkin 3 kilometrin lenkki vehreässä rinteessä, jossa siellä täällä pilkottaa tuhansia vuosia sitten koristeltuja kallioita. Olihan siellä toki sisälläkin näyttelytiloja.

Museokierroksen jälkeen suunnattiin auton nokka kohti Suomi-neidon olkapäätä. Tie kohti Kautokeinoa kulki jylhää rotkoa pitkin, ja oli yksi road tripin upeimmsta teistä maiseman puolesta.

Matkan varrella ollaan lähinnä vain geokätköilty muutaman kerran, ylitetty valtakunnan raja sateisessa kelissä ja posotettu sitten kohti Leviä. Lämpötilakin putosi matkalla 13 asteeseen, mikä tuntui jo hieman vilakalta 30 asteen heltieden jälkeen.

Harmaus ei selkeästikään ole muuksi muuttumassa, joten ensi yöksi päätimme varata katon pään päälle ja majoittua Hostel Hullu Porossa. Reittivalinta ei mennyt ihan nappiin, kun lähdettiin oikaisemaan(?) Puljun erämaan läpi. Tie vaikuttaa siltä, kuin asfaltti olisi vedetty suoraan suon päälle ilman pohjatöitä, mutta eiköhän tätäkin kautta perille päästä, vaikka on tässä aika monta kymmentä kilometriä jäätävää rynkytystä.

Geoilua ja hukattuja vieheitä

Kyllä vaan sitä autossakin pystyy nukkumaan varsin sikeästi, vaikka nukkuma-asento ei ole paras mahdollinen ja sadekeli sai sisäilman kosteaksi kuin sademetsässä. Uusi päivä valkeni pilvisenä, mutta kun aamun aloittaa munakkaalla ja pavuilla, siitä tulee väistämättä ihan hyvä.

Suunnitelmana oli siirtyä parin sadan kilometrin matka Altaan geokätköillen ja kalastellen. Ekasta paikasta nousi pari pientä ja niljakasta kalaa, jotka päästettiin takaisin veteen kasvamaan kokoa, ja muissa paikossa sitten lähinnä hukattiin viheitä, jotka tarttuivat pohjaan tai kasvillisuuteen. Geokätköily tarjosi sentään monta kiinnostavaa paikkaa, jotka olisi taatusti muuten missattu.

Kun pikku nälkä alkoi kutitella suolen mutkassa, oli tavoitteeksi asetettu, että syömme tänään tuoretta, itse pyydettyä kalaa ja perunamuusia, mutta isomman nälkäkiukun välttämiseksi päädyimme lopulta pistämään hernesopat tulille.

Vatsa täynnä on hyvä jatkaa matkaa ja taivuimmekin melkoisiin urheilusuorituksiin geokätköillessä. Ja siinä missä Norjan puolella oli enimmäkseen bongattu tiellä vain lampaita, alkoi Altaa lähestyttäessä näkyä taas enemmän poroja. Kuten Suomessa porot kulki isännän elkein tiellä, tekee lampaat näemmä saman Norjan Lapissa. Jos pikku karitsaisella tulee nälkä keskellä tietä, niin autot ehtivät kyllä odotella, kun lapsukainen käy emon maitobaarissa tukkien kokonaan toisen kaistan..

Vähän ennen Altaa jäimme vielä ison sillan kupeeseen kalastelemaan muiden suomalaisten kanssa. Kalat hyppelivät silmiemme alla suorastaan röyhkeästi, mutta merikasvillisuutta lukuun ottamatta mitään ei tarttunut koukkuun. Saaliin puuttumisen aiheuttamaa mielipahaa lievensi iloinen yllätys, kun bongasimme pyöriäisiä polskimassa edessämme. Olipa hienoa!

Illan suussa saavuimme vihdoin Altaan ja pystytimme leirin jälleen joen rantaan paikalliselle leirintäalueelle. Koska edellisenä iltana ukkonen sotki suunnitelmat, korkattiin skumpat vasta Altassa ja juhlistettiin joen varressa tuoretta kihlausta. Sadetta rupesi taas ripisimään, mutta kelpaahan auringonlaskua ihastella myös teltan absidin suojista.

Sinisiä vesiä, sormuksia ja ukkosia

Keskiviikkona oli aika pakata leiri Tromssan leirintäalueelta. Iloinen yllätys oli, että pari päivää hukassa olleet aurinkolasit löytyivät samassa yhteydessä - teltan pohjalta makuupussien, makuualustojen ja muiden vermeiden alta. Guccit olivat hieman nuhruiset, mutta täysin ehjät, joten lasit päähän ja menoksi!

Helteiseesä kelissä kruisailimme autolautalle ja siitä yli jorpakon toiselle puolelle Svensbyhyn. Päämääränä oli neljän kilometrin pikku patikointi Blåvatnetiin. Hellettä oli taas ihan liikaa (~ +30°C), maasto hieman hankalaa ja kilometritolkulla jatkunut kivikkoinen erämaa sai jo melkein uskon loppumaan, mutta Blåvatnet oli kyllä jälleen kerran kaiken vaivan arvoinen. Upea sininen järvi ja taustalla siintävät jäätikköiset vuoret. Siinä ”sinisen laguunin” rannalla pujotimme myös sormukset sormiimme. 💘

Kihlajaispäivällinen jäi suunniteltua lyhyemmäksi, kun vuorten takaa tupsahti tymäkkä ukkosrintama. Kamat kasaan ja turbovaihteella kohti parkkipaikkaa. Erämaa ilman minkäänlaista suojapaikkaa ei todellakaan houkuteluut jäämään ukkosta pitelemään. Paluumatkalla keli kuitenkin kirkastui sen verran, että puurajan tienoilla pysähdyttiin viimeistelemään eväshetkemme ja parkkipaikan kupeessa keitettiin vielä kihlajaiskahvit.

Kovin pitkälle ei päästy vielä autolla etenemään, kun jouduimme ukkosrintamaan ja olihan kyllä myräkkä! Välillä tuli vettä niin paljon, että tietä näkyi ehkä metrin eteen päin, tai sitten ei sitäkään. Siitä selvittiin jotenkin ja heilautettiin taas lautalla meren yli Olderdaleniin. Keli jatkui sateisena, joskaan ei enää niin äärimmäisenä mitä aiemmin, mutta teltan pystytys ei säästä johtuen ollut vaihtoehto. Koska mitään muutakaan sopivaa majoitusta ei myöhään illalla enää löytynyt, nukutaan kihlajaisyö autossa E6-tien varrella levähdyspaikalla, jossa on kourallinen muitakin leirityjiä. Ei aivan sitä mitä suunniteltiin, mutta kokemus tämäkin.