Olen jo vuosikausia ellen peräti vuosikymmeniä (tai vuosisatoja...) haaveillut Joutsijärven kiertämisestä. Pikku partiolaisena Tammen tilalla Joutsijärven rannalla tuli aikoinaan leireiltyä paljonkin, mutta järven kiertäminen oli jostain syystä jäänyt vain pitkäaikaiseksi haaveeksi. Lapin roadtripin innostamana aloimme suunnitella, että käymme kipaisemassa kyseisen lenkin vielä syksyn aikana, jos vain kivaa keliä riittää. Nuku yö ulkona -viikonloppu sitten antoi lopullisen sysäyksen pistää toimeksi ja siinä vaiheessa vielä sääennustekin lupasi pelkkää aurinkoa seuraavalle viikonlopulle.
15.9.2018 lauantaiaamu kuitenkin valkeni sateisena, mutta onneksi edellisenä iltana ja yönä pienen känkkäränkän kera suoritettu pakkaaminen tehtiin sitä silmällä pitäen, että keli saattaakin olla "hieman" kostea. Viime hetkillä ajettiin vielä XXL:n kautta hakemaan minun selkääni tulevan Osprey-repun päälle sadesuoja. Jontun rinkassa sellainen jo olikin ja kaikki sisältö oli joka tapauksessa kääräisty muovipusseihin, ettei vaan jouduta yötä kärvistelemään märissä vermeissä.
Vielä automatkalla vettä tuli tuutin täydeltä, mutta Joutsijärvellä pisarointi harveni ja keli oli hetkittäin oikeinkin mukava - ja ainakin raikas. Auto jätettiin Tammen venesataman viereen parkkiin ja ei muuta kuin kantamukset selkään ja menoksi.
Lähdimme kiertämään järveä vastapäivään mm. sillä ajatuksella, että ekalle päivälle saataisiin hippusen pitempi etappi ja toiselle päivälle vähän lyhyempi, jos jäätäisiin yöksi järven vastapuolella olevalle Sisälmystenlahden autiotuvalle. Reitti alkoi melko helppokulkuisessa maastossa ja luonto oli vihreää ja vehreää. Polku oli kuitenkin mukavan vaihtelevaa, kun välillä mentiin pitkospuilla, sitten yliteltiin pieniä siltoja ja jossain kohtaa tuli ylä- ja alamäkeä ja välillä polulla oli vähän juurakkoja tai kiviä. Alkumatkasta pysähdeltiin aika tiuhaan muokkaamaan repun ja rinkan säätöjä, kunnes sopiva kantoasento löytyi.
Meillä oli netistä printattu retkeilykartta mukana, josta oli kiva seurailla matkan etenemistä. Reitti on silti niin hyvin merkitty, että eksyminen vaatii jo taitoa, etenkin kun metsässä polku ei haaraudu mihinkään. Ensimmäinen harhautumisen mahdollisuus oli Silokallion leirikeskuksen paikkeilla, kun kuljettiin kappaleen matkaa tietä pitkin, eikä polun alku ottanutkaan tien poskesta heti silmiin. Oikea reitti kuitenkin löytyi ja pian ohitimme reitin ensimmäisen nuotiopaikan, Rekitaipaleenjärven. Lähistöllä tien vieressä on myös kaivo, jota ei ole merkitty karttaan. Meillä ei kuitenkaan ollut vielä alkumatkasta tarvetta täydentää vesivarastoja, vaan jatkoimme matkaa. Hetkittäin polku muuttui melko kivikkoiseksi, mutta se ainakin pitää mielen virkeänä, kun joutuu vähän katsomaan, mihin jalkansa pistää. Niissä kohdissa myös onnittelimme itseämme kenkävalinnoista, koska hyvin nilkkaa tukevat vaelluskengät olivat todellankin tarpeen.
Muutaman tunnin patikoinnin jälkeen alkoi jo vähän nälkä kutitella suolen mutkassa, joten pysähdyimme Kulhan laavulle kokkailemaan lounasta. Laavun lähistöllä oli myös kuvassa näkyvä pikku mökki, jonka tarkoitus jäi vähän epäselväksi... Vähän turhan pikkuruinen kesämökiksi, mutta ehkä siellä on tarkoitus säilyttää ruokia suojassa villipedoilta? Tosin suurin uhka ruokavarannoille taitaa olla hiiret ja niitä ei kiviseinä hillitse, kun katon ja seinän väliin oli jätetty rakoa ihan riittävästi.
Laavulla oli ihan komeat puitteet lounastauon viettoon ja miksei yöpymiseenkin, mutta sen ajankohta ei meillä ollut vielä tässä kohtaa. Kun vetelimme nuudelia ja makrillia hyvällä ruokahalulla, alkoi aurinkokin pilkistellä raskaan pilvimassan rakoisista ja elämä hymyili leveästi. :)
Kun vatsat oli täynnä, kahvit nautittu ja yksi geoktäkökin lokattu, heitettiin taas kantamukset selkään ja jatkettiin matkaa. Iltaa kohden keli muuttui koko ajan kauniimmaksi ja vaikka päivän rasitukset alkoivat jo vähän painaa jaloissa, jaksoimme silti pysähtyä ihmettelemään ympäristön vehreyttä sekä majavan jättämiä hampaan jälkiä kaatamaansa puun runkoon. Sateen kastelemat pitkospuut ja kivet olivat silti edelleen petollisen liukkaita, vaikka keli oli muuten muuttunut kuivemmaksi. Kostean pitkospuun pintaan asettautuneet märät koivun lehdet olivat Jonttua ovelampia ja niin lensi mies silmänräpäyksessä ketoon rinkkoineen päivineen. Onneksi liukastumisessa ei käynyt sen pahemmin, vaikka se olikin jokseenkin holtiton ilmalento.
Kun lopulta vähän ennen kahdeksaa saavuimme Sisälmystenlahden autiotuvalle, oli tuvassa näköjään jo asukkaita. Se ei liene autiotupien hengen mukaista, että mikään porukka omii sitä yksityiskäyttöönsä, mutta nopea vilkaisu aiemmin tulleen seureen kaljavarantoihin sai meidät nopeasti sille kannalle, että emme jää edes teltalla tuvan pihapiiriin emmekä eteenkään tunge tupaan sisään, jos aiomme saada kunnon yöunet. Niinpä heitettiin vielä kerran reput selkään ja kipitettiin reippaasti 800 metriä takaisin päin Kakkurin laavulle, jossa oli hiljaista ja rauhallista. Illan hämärtyessä pistettiin leiri pystyyn - eli täytettiin makuualustat ja avattiin makuupussit ;) - ja Jonttu sytytteli nuotiota, joka puiden kosteuden takia paloi vaivalloisesti, mutta paloi kuitenkin. Ennen pimeän laskeutumista kerittiin vielä käydä Kakkurinlammella pesemässä isommat hiet iholta pois. Sen jälkeen kelpasi istua pilkkopiemeässä illassa nuotion äärellä syömässä iltapalaa. Täydellisen hiljaisuuden rikkoivat vain lammelle laskeutuneet joutsenet, jotka kuuluvalla äänellä ilmoittivat tulostaan pitkään ja hartaasti. Nekin kyllä hiljenivät siihen mennessä, kun kömmeimme makuupussien uumeniin nukkumaan.
15.9.2018 lauantaiaamu kuitenkin valkeni sateisena, mutta onneksi edellisenä iltana ja yönä pienen känkkäränkän kera suoritettu pakkaaminen tehtiin sitä silmällä pitäen, että keli saattaakin olla "hieman" kostea. Viime hetkillä ajettiin vielä XXL:n kautta hakemaan minun selkääni tulevan Osprey-repun päälle sadesuoja. Jontun rinkassa sellainen jo olikin ja kaikki sisältö oli joka tapauksessa kääräisty muovipusseihin, ettei vaan jouduta yötä kärvistelemään märissä vermeissä.
Vielä automatkalla vettä tuli tuutin täydeltä, mutta Joutsijärvellä pisarointi harveni ja keli oli hetkittäin oikeinkin mukava - ja ainakin raikas. Auto jätettiin Tammen venesataman viereen parkkiin ja ei muuta kuin kantamukset selkään ja menoksi.
Lähdimme kiertämään järveä vastapäivään mm. sillä ajatuksella, että ekalle päivälle saataisiin hippusen pitempi etappi ja toiselle päivälle vähän lyhyempi, jos jäätäisiin yöksi järven vastapuolella olevalle Sisälmystenlahden autiotuvalle. Reitti alkoi melko helppokulkuisessa maastossa ja luonto oli vihreää ja vehreää. Polku oli kuitenkin mukavan vaihtelevaa, kun välillä mentiin pitkospuilla, sitten yliteltiin pieniä siltoja ja jossain kohtaa tuli ylä- ja alamäkeä ja välillä polulla oli vähän juurakkoja tai kiviä. Alkumatkasta pysähdeltiin aika tiuhaan muokkaamaan repun ja rinkan säätöjä, kunnes sopiva kantoasento löytyi.
Meillä oli netistä printattu retkeilykartta mukana, josta oli kiva seurailla matkan etenemistä. Reitti on silti niin hyvin merkitty, että eksyminen vaatii jo taitoa, etenkin kun metsässä polku ei haaraudu mihinkään. Ensimmäinen harhautumisen mahdollisuus oli Silokallion leirikeskuksen paikkeilla, kun kuljettiin kappaleen matkaa tietä pitkin, eikä polun alku ottanutkaan tien poskesta heti silmiin. Oikea reitti kuitenkin löytyi ja pian ohitimme reitin ensimmäisen nuotiopaikan, Rekitaipaleenjärven. Lähistöllä tien vieressä on myös kaivo, jota ei ole merkitty karttaan. Meillä ei kuitenkaan ollut vielä alkumatkasta tarvetta täydentää vesivarastoja, vaan jatkoimme matkaa. Hetkittäin polku muuttui melko kivikkoiseksi, mutta se ainakin pitää mielen virkeänä, kun joutuu vähän katsomaan, mihin jalkansa pistää. Niissä kohdissa myös onnittelimme itseämme kenkävalinnoista, koska hyvin nilkkaa tukevat vaelluskengät olivat todellankin tarpeen.
Laavulla oli ihan komeat puitteet lounastauon viettoon ja miksei yöpymiseenkin, mutta sen ajankohta ei meillä ollut vielä tässä kohtaa. Kun vetelimme nuudelia ja makrillia hyvällä ruokahalulla, alkoi aurinkokin pilkistellä raskaan pilvimassan rakoisista ja elämä hymyili leveästi. :)
Kun vatsat oli täynnä, kahvit nautittu ja yksi geoktäkökin lokattu, heitettiin taas kantamukset selkään ja jatkettiin matkaa. Iltaa kohden keli muuttui koko ajan kauniimmaksi ja vaikka päivän rasitukset alkoivat jo vähän painaa jaloissa, jaksoimme silti pysähtyä ihmettelemään ympäristön vehreyttä sekä majavan jättämiä hampaan jälkiä kaatamaansa puun runkoon. Sateen kastelemat pitkospuut ja kivet olivat silti edelleen petollisen liukkaita, vaikka keli oli muuten muuttunut kuivemmaksi. Kostean pitkospuun pintaan asettautuneet märät koivun lehdet olivat Jonttua ovelampia ja niin lensi mies silmänräpäyksessä ketoon rinkkoineen päivineen. Onneksi liukastumisessa ei käynyt sen pahemmin, vaikka se olikin jokseenkin holtiton ilmalento.
Kun lopulta vähän ennen kahdeksaa saavuimme Sisälmystenlahden autiotuvalle, oli tuvassa näköjään jo asukkaita. Se ei liene autiotupien hengen mukaista, että mikään porukka omii sitä yksityiskäyttöönsä, mutta nopea vilkaisu aiemmin tulleen seureen kaljavarantoihin sai meidät nopeasti sille kannalle, että emme jää edes teltalla tuvan pihapiiriin emmekä eteenkään tunge tupaan sisään, jos aiomme saada kunnon yöunet. Niinpä heitettiin vielä kerran reput selkään ja kipitettiin reippaasti 800 metriä takaisin päin Kakkurin laavulle, jossa oli hiljaista ja rauhallista. Illan hämärtyessä pistettiin leiri pystyyn - eli täytettiin makuualustat ja avattiin makuupussit ;) - ja Jonttu sytytteli nuotiota, joka puiden kosteuden takia paloi vaivalloisesti, mutta paloi kuitenkin. Ennen pimeän laskeutumista kerittiin vielä käydä Kakkurinlammella pesemässä isommat hiet iholta pois. Sen jälkeen kelpasi istua pilkkopiemeässä illassa nuotion äärellä syömässä iltapalaa. Täydellisen hiljaisuuden rikkoivat vain lammelle laskeutuneet joutsenet, jotka kuuluvalla äänellä ilmoittivat tulostaan pitkään ja hartaasti. Nekin kyllä hiljenivät siihen mennessä, kun kömmeimme makuupussien uumeniin nukkumaan.
