Pilkkopimeä yö Kakkurin laavulla oli siihen mennessä myös alkavan syksyn kylmin. Asteita oli arviolta vain 3-4, joten kolmen vuodenajan makuupussit sekä etenkin minun itsekseen tyhjenevä makuualustani olivat jo kapasiteettinsa äärirajoilla. Kun vaatetta oli päällä runsaasti ja kostyymi vielä viimeistelty pipolla ja sormikkailla, tarkeni yön nukkua juuri ja juuri niin, ettei iskenyt päälle vielä hytinää. Keskeistä roolia selviytymisessä varmastikin näytteli Stadium Outletista ostettu makuupussin sisälakana, joka lisää merkittävästi lämpöä ja mukavuutta. Sanoisin, että erittäin hyvin sijoitettu 6 euroa.
Jontun kuorsailua ei olosuhteet häirinneet tälläkään kertaa, mutta oma uneni oli kylmyydestä ja alustan kovuudesta (makuualustalle on pakko tehdä jotain ennen seuraavaa ulkonukuntaa!!!) hieman katkonaista, mutta nukuinpa kuitenkin. Hiukan ennen aamun valkenemista havahduin siihen, että joko laavusta tai laavun ulkopuolella olevan rinkan sisältä kuului rauhallista rapistelua. Lampun valossa ei näkynyt mitään, mutta tiedustelin hetkeksi havahtuneelta Jontulta, onko kaikki ruuat varmasti pakattu hyvin, ettei hiiret tai muut pääse niihin käsiksi. -Joo joo, vastasi hän ja jatkoi uniaan. Nukahdin vielä itsekin, ja vasta auringon noustua aloimme kuoriutua makuupusseista vilpoiseen aamuun. Se pisti heti silmään, että iltapalalta penkille jäänyt Real Turmat -retkiruokapakkaus oli pudonnut - tai pudotettu - maahan ja joku metsän eläin oli käynyt pussin reunoilta popsimassa ne viimeisetkin murenat, mitä Jontulta oli sinne jäänyt.
Ihastelimme aamun kauneutta ja lammen pinnalla viipyilevää sumua, samalla kun ryhdyimme aamupalan laittoon. Nopeasti paljastui, ettei aamuyön kuulohavainto ollut väärä: joku julma villieläin oli käynyt rinkassa pupeltamassa osan suklaalevystä! Fazerin sinisestä pelastettiin se mitä pelastettavissa oli ja hiirulaisen hampaanjälkiä sisältäneet palat taiteltiin hygieniasyistä huolellisesti pois.
Aamupalan jälkeen lähdettiin matkaan hieman huolestunein mielin, koska molemmat elämää ylläpitävät asiat, vesi ja suklaa, olivat vähissä. Suklaata metsästä ei saisi, mutta Sisälmystenlahdelta reilu puolisen kilometriä sivummalle pitäisi olla kaivo, josta saisimme taas vesipullot täyteen. Pistelimme siis vauhdilla sinne, emmekä joutuneet onneksi pettymään. Kaivo oli luvatulla paikalla, siellä oli uudenkarhea ämpäri ja vesi oli todettu vuonna 2017 juomakelpoiseksi. Korkea rautapitoisuus aiheuttaa veteen värivirhettä ja tietenkin hiukan myös raudan makua, mutta melko suolaisen aamupalan aiheuttaman janon kylmä kaivovesi sammutti kyllä ongelmitta. Eihän se pulloissa kauniilta näyttänyt, mutta toimi kyllä tarkoituksessaan varsin mainiosti. Kaivolla tuli ohimennen myös vertailtua kantamustemme kokoeroa. Jontun 65 litran Haglöfs-rinkka oli ”hippusen” suurempi kuin minun selässäni ollut 33 litran Osprey, mutta lähes kristillinen tasajako meillä oli kuormien suhteen kuitenkin.. tai sitten ei.
Kun vesipullot oli täytetty, kipitimme takaisin Sisälmystenlahden autiotuvalle, moikkasimme ohimennen edellisillan ”kaljaporukan” ja lähdimme reippaasti etenemään järven kiertävää reittiä. Ilma oli todella kaunis ja aurinkoinen, joten varsinkin haastavimmissa kivikkokohdissa ja ylämäissä hiki kihosi pintaan navakasta tuulesta huolimatta. Aurinko ja tuuli onneksi kuivasivat pitkospuita ja kiviä sen verran, etteivät ne olleet enää ihan niin liukkaita, kuin edeltävänä päivänä. Pari säikäyttävää kengän luiskahdusta päivän mittaan tuli, mutta näyttäviltä kaatumisilta onneksi vältyttiin.
Joutsijärven länsipuolella ei ole niin paljon kivoja leiri- tai nuotiopaikkoja, kuin itäpuolella, niinpä pysähdyimme vain itsellemme sopivalta tuntuvaan paikkaan Turkinkankaan paikkeilla olevan niemen nokkaan väsäilemään lounasta kaasukeittimellä ja ihastelemaan järvimaisemaa. Tällä puolen järveä niskahiuksiin hiipi myös jokunen hirvikärpänenkin, mutta onneksi niitä pikku pirulaisia oli vain harvakseltaan metsäisemmissä kohdissa.
Lounaan jälkeen patikointi jatkui vehreissä maisemissa ja pian päästiin koko retken hauskimpaan etappiin: vesistöjen ylitykseen. Ensimmäinen ylitys tehtiin ketjuihin köytetyllä superkiikkerällä veneellä, joka kahden ihmisen ja raskaiden reppujen painosta ui pelottavan syvällä. Lisäksi kyytiin hyppääminen keikkuvaan venhoon ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, kun vasta siinä vaiheessa, kun olin suurin piirtein päälläni pystyssä veneen pohjalla ja jalka kiinni veneen reunan päällä, tuli mieleen, että repun kiinnitykset olisi varmaan kannattanut avata ennen kyytiin hyppäämistä. Mutta päästiinpäs vaan lopulta kyytiin ja jonkinmoiseen tasapainoon, minkä jälkeen Jonttu riuskalla otteella veteli meidät vastarannalle.
Kappaleen matkaa kuivalla maalla kuljettuamme saavuimme seuraavalle ylityspaikalle, jossa olikin hauskasti mutkitteleva silta. Tämä ylitys oli helppo! Ja vaikka ulkomuoto ehkä antoikin hiukan huteran vaikutelman, oli silta kuitenkin yllättävän tukevasti rakennettu.
Kolmannella ylityspaikalla odottamassa oli puolestaan jykevä lossi. Kun olimme saaneet sekä itsemme, että kantamukset kyytiin, ei lossi liikahtanut tuumaakaan. Kyydissä olleesta pitkästä puunrungosta päättelimme, että muillakin oli matalassa vedessä ollut samaa ongelmaa, mutta vaikka kuinka työnsimme puulla vauhtia ja kiskoimme ketjuista, istui lossi tukevasti oletettavasti kiven päällä. Ensin kyydistä poistui Jonttu ja sen jälkeen Jontun rinkka, jolloin lossi keveni sen verran, että se nousi kiven päältä. Eipä siinä sitten auttanut muu, kuin Jontun tulla kahlaamalla yli, kun minä kiskoin itseni lossin kanssa vastarannalle.
Vesistöjen ylitysten jälkeen jatkettiin vielä noin 1,4 km polkua pitkin, kunnes tultiin koko reitin tylsimmälle osuudelle, jossa kävellään parisen kilometriä hiekkatietä pitkin. Jaloissa alkoi jo tuntua parin päivän patikointi ja energiat tuntuivat olevan vähissä. Jossain kohtaa pysähdyttiin tien poskeen nauttimaan kevyt päivällinen ja kupposet kahvia, jotta saatiin vielä lisävirtaa loppumatkalle. Viimeiset 5 kilometriä meni ihan vaan pelkällä sisulla, ja helpotus oli suuri kun saavuimme tutummille luontopoluille ja lopulta Tammen tila ja jo partioajoilta tuttu patosilta tulivat näköpiiriin. Leirikeskuksen läpi ei näköjään saa enää oikaista, joten kiersimme tunnollisesti tietä pitkin viimeiset sadat metrit takaisin lähtöpisteeseen. Kun venesatamassa vielä räpsittiin viimeisiä kuvia ja nautiskeltiin tölkillinen colaa, oli aika voittajafiilis ja samaan aikaan aivan kaikkensa antanut olo.
Kännykän mukaan lauantaina kävelymatkaa tuli 16,7 km ja sunnuntaina 16,1 km, joten ennakkotietojen mukainen 27 kilometriä ylittyi noin vitosella, kun yöpaikkaa ja kaivoa hakiessa tuli hiukan edestakaisin kävelyä ja reitiltä poikkeamista. Helposti Joutsijärven kiertoon voisi käyttää kolmannenkin päivän, jolloin jäisi enemmän aikaa tutkia luontoa ja ihastella maisemia, ja vaikka myös kalastella. Kaiken kaikkiaan Joutsijärven kierros on kuitenkin kiva patikointireitti, joka tarjoaa sopivasti haastavaa maastoakin, ja sijaitsee lyhyen matkan päässä kotoa.
Jontun kuorsailua ei olosuhteet häirinneet tälläkään kertaa, mutta oma uneni oli kylmyydestä ja alustan kovuudesta (makuualustalle on pakko tehdä jotain ennen seuraavaa ulkonukuntaa!!!) hieman katkonaista, mutta nukuinpa kuitenkin. Hiukan ennen aamun valkenemista havahduin siihen, että joko laavusta tai laavun ulkopuolella olevan rinkan sisältä kuului rauhallista rapistelua. Lampun valossa ei näkynyt mitään, mutta tiedustelin hetkeksi havahtuneelta Jontulta, onko kaikki ruuat varmasti pakattu hyvin, ettei hiiret tai muut pääse niihin käsiksi. -Joo joo, vastasi hän ja jatkoi uniaan. Nukahdin vielä itsekin, ja vasta auringon noustua aloimme kuoriutua makuupusseista vilpoiseen aamuun. Se pisti heti silmään, että iltapalalta penkille jäänyt Real Turmat -retkiruokapakkaus oli pudonnut - tai pudotettu - maahan ja joku metsän eläin oli käynyt pussin reunoilta popsimassa ne viimeisetkin murenat, mitä Jontulta oli sinne jäänyt.
Ihastelimme aamun kauneutta ja lammen pinnalla viipyilevää sumua, samalla kun ryhdyimme aamupalan laittoon. Nopeasti paljastui, ettei aamuyön kuulohavainto ollut väärä: joku julma villieläin oli käynyt rinkassa pupeltamassa osan suklaalevystä! Fazerin sinisestä pelastettiin se mitä pelastettavissa oli ja hiirulaisen hampaanjälkiä sisältäneet palat taiteltiin hygieniasyistä huolellisesti pois.
Kun vesipullot oli täytetty, kipitimme takaisin Sisälmystenlahden autiotuvalle, moikkasimme ohimennen edellisillan ”kaljaporukan” ja lähdimme reippaasti etenemään järven kiertävää reittiä. Ilma oli todella kaunis ja aurinkoinen, joten varsinkin haastavimmissa kivikkokohdissa ja ylämäissä hiki kihosi pintaan navakasta tuulesta huolimatta. Aurinko ja tuuli onneksi kuivasivat pitkospuita ja kiviä sen verran, etteivät ne olleet enää ihan niin liukkaita, kuin edeltävänä päivänä. Pari säikäyttävää kengän luiskahdusta päivän mittaan tuli, mutta näyttäviltä kaatumisilta onneksi vältyttiin.
Joutsijärven länsipuolella ei ole niin paljon kivoja leiri- tai nuotiopaikkoja, kuin itäpuolella, niinpä pysähdyimme vain itsellemme sopivalta tuntuvaan paikkaan Turkinkankaan paikkeilla olevan niemen nokkaan väsäilemään lounasta kaasukeittimellä ja ihastelemaan järvimaisemaa. Tällä puolen järveä niskahiuksiin hiipi myös jokunen hirvikärpänenkin, mutta onneksi niitä pikku pirulaisia oli vain harvakseltaan metsäisemmissä kohdissa.
Lounaan jälkeen patikointi jatkui vehreissä maisemissa ja pian päästiin koko retken hauskimpaan etappiin: vesistöjen ylitykseen. Ensimmäinen ylitys tehtiin ketjuihin köytetyllä superkiikkerällä veneellä, joka kahden ihmisen ja raskaiden reppujen painosta ui pelottavan syvällä. Lisäksi kyytiin hyppääminen keikkuvaan venhoon ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, kun vasta siinä vaiheessa, kun olin suurin piirtein päälläni pystyssä veneen pohjalla ja jalka kiinni veneen reunan päällä, tuli mieleen, että repun kiinnitykset olisi varmaan kannattanut avata ennen kyytiin hyppäämistä. Mutta päästiinpäs vaan lopulta kyytiin ja jonkinmoiseen tasapainoon, minkä jälkeen Jonttu riuskalla otteella veteli meidät vastarannalle.
Kappaleen matkaa kuivalla maalla kuljettuamme saavuimme seuraavalle ylityspaikalle, jossa olikin hauskasti mutkitteleva silta. Tämä ylitys oli helppo! Ja vaikka ulkomuoto ehkä antoikin hiukan huteran vaikutelman, oli silta kuitenkin yllättävän tukevasti rakennettu.
Kolmannella ylityspaikalla odottamassa oli puolestaan jykevä lossi. Kun olimme saaneet sekä itsemme, että kantamukset kyytiin, ei lossi liikahtanut tuumaakaan. Kyydissä olleesta pitkästä puunrungosta päättelimme, että muillakin oli matalassa vedessä ollut samaa ongelmaa, mutta vaikka kuinka työnsimme puulla vauhtia ja kiskoimme ketjuista, istui lossi tukevasti oletettavasti kiven päällä. Ensin kyydistä poistui Jonttu ja sen jälkeen Jontun rinkka, jolloin lossi keveni sen verran, että se nousi kiven päältä. Eipä siinä sitten auttanut muu, kuin Jontun tulla kahlaamalla yli, kun minä kiskoin itseni lossin kanssa vastarannalle.
Vesistöjen ylitysten jälkeen jatkettiin vielä noin 1,4 km polkua pitkin, kunnes tultiin koko reitin tylsimmälle osuudelle, jossa kävellään parisen kilometriä hiekkatietä pitkin. Jaloissa alkoi jo tuntua parin päivän patikointi ja energiat tuntuivat olevan vähissä. Jossain kohtaa pysähdyttiin tien poskeen nauttimaan kevyt päivällinen ja kupposet kahvia, jotta saatiin vielä lisävirtaa loppumatkalle. Viimeiset 5 kilometriä meni ihan vaan pelkällä sisulla, ja helpotus oli suuri kun saavuimme tutummille luontopoluille ja lopulta Tammen tila ja jo partioajoilta tuttu patosilta tulivat näköpiiriin. Leirikeskuksen läpi ei näköjään saa enää oikaista, joten kiersimme tunnollisesti tietä pitkin viimeiset sadat metrit takaisin lähtöpisteeseen. Kun venesatamassa vielä räpsittiin viimeisiä kuvia ja nautiskeltiin tölkillinen colaa, oli aika voittajafiilis ja samaan aikaan aivan kaikkensa antanut olo.
Kännykän mukaan lauantaina kävelymatkaa tuli 16,7 km ja sunnuntaina 16,1 km, joten ennakkotietojen mukainen 27 kilometriä ylittyi noin vitosella, kun yöpaikkaa ja kaivoa hakiessa tuli hiukan edestakaisin kävelyä ja reitiltä poikkeamista. Helposti Joutsijärven kiertoon voisi käyttää kolmannenkin päivän, jolloin jäisi enemmän aikaa tutkia luontoa ja ihastella maisemia, ja vaikka myös kalastella. Kaiken kaikkiaan Joutsijärven kierros on kuitenkin kiva patikointireitti, joka tarjoaa sopivasti haastavaa maastoakin, ja sijaitsee lyhyen matkan päässä kotoa.
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti