Pinkjärven maastoihin tutustuminen on ollut minulla jo vuosia mielessä, kun tuli joskus bongattua, että sinne on sijoiteltu isompi satsi geokötköjä. Jontunkin kanssa asiaa ehdittiin suunnitella tovi, kunnes lokakuun puolessa välissä päätettiin rykäistä sinne. Retki ei ollut varsinainen suksee, kun ensin ajettiin uusien liikennejärjestelyiden hämmentämänä oikeasta tienhaarasta ohi, ja kun lopulta päästiin oikeille nurkille, oli paikalla autoja kuin pipoa. Koska luontoelämys ei tunnu kovin houkuttelevalta, jos polulla kuljetaan väenpaljouden vuoksi suurin piirtein parijonossa, päätettiin heittää U-käännös ja tulla joskus toiste uudelleen. Jälkikäteen googlaamalla selvisi, että Pinkjärvellä järjestettiin juuri sinä päivänä koko perheen sieniretki.
Pari viikkoa myöhemmin, lauantaina 27.10., tehtiin uusi yritys. Aikataulu oli rajallinen, koska illaksi oli buukattu konserttielämys, mutta ajatuksena oli, että äkkikös me tuollainen vitosen lenkki kipaistaan ja paistetaan notskimakkarat päälle. Minulla oli jostain syystä sellainen käsitys, että Pinkjärvi on pieni suolampi, jonka ympäri kiertää n. 5 km pitkä sorakävelytie - vähän vastaanvanlainen kuin Porin metsän Katinkuru-reittikin. No, enpä olisi voinut juuri enempää väärässä olla, ja hyvä niin! Kyseessä on Natura-alue, jossa ei metsäautotien lisäksi kulkenut mitään tasaiseksi tampattua polkua. Oli juurakkoa, kiven murikkaa, syksyn lehtiä kasapäin, lahoavia puunrunkoja ja mitä muuta nyt metsässä ikinä onkaan, joten pitkävartiset vaelluskengät osoittautuivat todellakin hyväksi valinnaksi. Sitä en tosin voinut olla hämmästelemättä, että muutoin luonnontilaiseksi rauhoitetussa metsässä oli reittimerkit naulattu (!!!) eläviin puihin.
Päivä oli siihen mennessä syksyn kylmin ja taisipa jossain kohtaa muutama hiutalekin leijailla maahan. Harmaan pilvimassan rakosista alkoi yllättäen kuitenkin tuikkia aurinko, joten kyllä kelpasi metsässä hämmästellä kaatuneita puita ja sammalmättäitä ja hengitellä raitista ilmaa. Reitin varrelta tosiaan löytyy Lasten geoluontopolun kätkösarja - joka sopii kyllä ihan aikuistenkin lokkailtavaksi - ja purnukoiden etsiskely rytmitti kulkemista mukavasti.
Reittihän ei ennakkoajatusten vastaisesti tosiaankaan kulje Pinkjärven ympäri, vaan osittain umpimetsässä ja ehkä puolet matkasta järven rantojen myötäisesti. Ja kyseessä ei myöskään ole mikään pikkuinen suolampi vaan ihan kunnollinen reippaan kokoinen järvi. Myötäpäivään polkua kuljettaessa on järven rantaan tultaessa myös varsin hieno nuotiopaikka, Mustalahden laavu. Me emme siihen kuitenkaan vielä jääneet, vaan pistelimme lenkkiä eteenpäin monimuotoisesta metsämaisemasta nauttien.
Kierroksen puolen välin jälkeen on järven rannalla toinen nuotiopaikka, Vuotavan laavut. Saavuimme sopivasti toisen porukan vanavedessä, joten nuotion sytyttelyyn ei tarvinnut kuluttaa aikaa, vaan saimme heittää suoraan makkarat tulille. Notski paloi vähän kituliaasti ja vaikka kaksi vastakkain olevaa jykevää laavua tarjosikin suojaa, alkoi paikallaan ollessa äkkiä vähän viluttaa, kun taukotakkia ei sattunut mukaan lähiretkelle. Lämpötila oli vain vaivoin plussan puolella, joten ihmekös tuo, että tuntui vähän vilakalta. Lämmittävien kahvikupposten jälkeen lähdettiinkin sitten aika pikaisesti jatkamaan matkaa.
Kierroksen loppupuolellakin polku oli mukavan haastavaa liukkaine juurakoineen - ja myös huomattavasti märempää kuin alkumatkasta. Jalansijoja reippaassa kävelyvauhdissa hakiessa alkoi tauolla iskenyt vilukin väistyä ja energiaa riitti taas luonnon ihmeiden hämmästelyyn. Kaikkineen meillä meni lenkin kiertämseen kolmisen tuntia, kun lokkasimme kaikki 6 kätköä sekä bonuskätkön ja pidimme evästauon. Kiva ulkoilupaikka tämäkin oli ja mukavan lähellä kotia. Sen voisi tulla joskus kipittämään toisenkin kerran ja kiertää vaikka toiseen suuntaan, jolloin looginen taukopaikka voisi olla Mustalahden laavulla, joka vielä tällä kertaa jäi testaamatta.
Pari viikkoa myöhemmin, lauantaina 27.10., tehtiin uusi yritys. Aikataulu oli rajallinen, koska illaksi oli buukattu konserttielämys, mutta ajatuksena oli, että äkkikös me tuollainen vitosen lenkki kipaistaan ja paistetaan notskimakkarat päälle. Minulla oli jostain syystä sellainen käsitys, että Pinkjärvi on pieni suolampi, jonka ympäri kiertää n. 5 km pitkä sorakävelytie - vähän vastaanvanlainen kuin Porin metsän Katinkuru-reittikin. No, enpä olisi voinut juuri enempää väärässä olla, ja hyvä niin! Kyseessä on Natura-alue, jossa ei metsäautotien lisäksi kulkenut mitään tasaiseksi tampattua polkua. Oli juurakkoa, kiven murikkaa, syksyn lehtiä kasapäin, lahoavia puunrunkoja ja mitä muuta nyt metsässä ikinä onkaan, joten pitkävartiset vaelluskengät osoittautuivat todellakin hyväksi valinnaksi. Sitä en tosin voinut olla hämmästelemättä, että muutoin luonnontilaiseksi rauhoitetussa metsässä oli reittimerkit naulattu (!!!) eläviin puihin.
Päivä oli siihen mennessä syksyn kylmin ja taisipa jossain kohtaa muutama hiutalekin leijailla maahan. Harmaan pilvimassan rakosista alkoi yllättäen kuitenkin tuikkia aurinko, joten kyllä kelpasi metsässä hämmästellä kaatuneita puita ja sammalmättäitä ja hengitellä raitista ilmaa. Reitin varrelta tosiaan löytyy Lasten geoluontopolun kätkösarja - joka sopii kyllä ihan aikuistenkin lokkailtavaksi - ja purnukoiden etsiskely rytmitti kulkemista mukavasti.
Reittihän ei ennakkoajatusten vastaisesti tosiaankaan kulje Pinkjärven ympäri, vaan osittain umpimetsässä ja ehkä puolet matkasta järven rantojen myötäisesti. Ja kyseessä ei myöskään ole mikään pikkuinen suolampi vaan ihan kunnollinen reippaan kokoinen järvi. Myötäpäivään polkua kuljettaessa on järven rantaan tultaessa myös varsin hieno nuotiopaikka, Mustalahden laavu. Me emme siihen kuitenkaan vielä jääneet, vaan pistelimme lenkkiä eteenpäin monimuotoisesta metsämaisemasta nauttien.
Kierroksen puolen välin jälkeen on järven rannalla toinen nuotiopaikka, Vuotavan laavut. Saavuimme sopivasti toisen porukan vanavedessä, joten nuotion sytyttelyyn ei tarvinnut kuluttaa aikaa, vaan saimme heittää suoraan makkarat tulille. Notski paloi vähän kituliaasti ja vaikka kaksi vastakkain olevaa jykevää laavua tarjosikin suojaa, alkoi paikallaan ollessa äkkiä vähän viluttaa, kun taukotakkia ei sattunut mukaan lähiretkelle. Lämpötila oli vain vaivoin plussan puolella, joten ihmekös tuo, että tuntui vähän vilakalta. Lämmittävien kahvikupposten jälkeen lähdettiinkin sitten aika pikaisesti jatkamaan matkaa.
Kierroksen loppupuolellakin polku oli mukavan haastavaa liukkaine juurakoineen - ja myös huomattavasti märempää kuin alkumatkasta. Jalansijoja reippaassa kävelyvauhdissa hakiessa alkoi tauolla iskenyt vilukin väistyä ja energiaa riitti taas luonnon ihmeiden hämmästelyyn. Kaikkineen meillä meni lenkin kiertämseen kolmisen tuntia, kun lokkasimme kaikki 6 kätköä sekä bonuskätkön ja pidimme evästauon. Kiva ulkoilupaikka tämäkin oli ja mukavan lähellä kotia. Sen voisi tulla joskus kipittämään toisenkin kerran ja kiertää vaikka toiseen suuntaan, jolloin looginen taukopaikka voisi olla Mustalahden laavulla, joka vielä tällä kertaa jäi testaamatta.
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti