Santsu.net

Santsun retkeilyblogi

Kesälomareissu 2020

Kuten parina aiempanakin vuonna, kesälomareissua suunniteltiin taas heinä-elokuun vaihteeseen. Selvää oli, että mitään 3000 kilometrin road trippiä ei tänä vuonna tehdä pikkuisen Reissu-Liisan kanssa. Ja koronatilannekin varmisti sen, että rajojen yli ei nyt suunnata. Hyvissä ajoin sen sijaan varattiin mökki Rukalta. Onhan sinnekin ajomatkaa, mutta siellä sitten pidettäisiin “leiriä” yhdessä paikassa ja tehtäisiin päiväretkiä lähimaastoon.
Reissu-Liisaa valmisteltiin tulevaan matkaan hankkimalla hänelle Pienen pieni vaellusopas -kirjan, jota yhdessä sitten tutkiskeltiin etukäteen. ;)


Matkaan lähdettiin keskiviikkona 29.7. sateisissa tunnelmissa. Ajomatka sujui yllättävänkin mukavasti Reissu-Liisan nukkuessa - niin kauan kun vauveli veteli sikeitä, ajettiin urku auki kohti määränpäätä. Yhtä soittoa ei sentään menty Rukalle asti, vaan ensimmäinen yö vietettiin Kuopiossa leirintämökissä. Vettä tuli kuin aisaa, joten olimme erittäin tyytyväisiä, että teltta oli jätetty kotiin ja päätetty majoittautua ihan katon alla suojissa. Mökki oli vähän retro, mutta siisti, joten ihan mukavasti yö siinä sujui. Ja Reissu-Liisallekin uni maistui uudessa retkisängyssä, johon vielä illansuussa oltiin haettu Ikeasta patja.





Toinen yö vietettiin Valtimolla Jontun ystävien maatilalla, jossa päästiin nauttimaan maaseudun rauhasta ja hämmästelemään lehmiä ja niiden lypsyä oikein lähietäisyydeltä. Ei ihan joka päivä kaupunkilaislapsille tarjoudu tällaista tilaisuutta!




Perjantaina aamupäivällä hypättiin taas autoon ja suunnattiin kohti Rukaa. Suomussalmen kohdalla alkoi tiellä näkyä jo porojakin. Taktiikkana oli edelleen ajaa vauhdilla kohti määränpäätä aina Reissu-Liisan nukkuessa, joten nähtävyyksiä ei paljon pysähdelty katsomaan, mutta auton ikkunasta sentään bongattiin Hiljainen kansa -tilataideteos, jossa nelisensataa “variksenpelätintä” seisoo vaitonaisina suomussalmelaisella pellolla.



Parin päivän matkanteon jälkeen oltiin perjantai-iltana kuuden maissa vihdoin perillä “mökillä”, joka siis oli varsin fiini paritalon puolikas metsäisellä paikalla. Olimme viimein saaneet karistettua sateetkin kyydistä ja aurinko tervehti meitä Rukalla iloisesti. Lähitienoot pullistelivat metsän antimia, joten mustikkaa ja lakkaa sai popsia posket pullolleen.




Illan suussa päätimme lähteä vielä pienelle iltakävelylle tutustumaan lähiympäristöön, jotta Reissu-Liisa saisi ottaa iltanokoset vaunuissa. No, ei se kävely nyt ihan pieneksi jäänyt, kun päädyimme kipittelemään Rukakylään asti. Tulihan heti kättelyssä melkoista mäkitreeniä vaunujen kanssa, mutta hyvinhän siitä selvittiin, kun varsinkin alamäissä muisti pitää huolellisesti vaunujen aisasta kiinni. 2,5 tuntia ja vajaa 10 km myöhemmin tultiin puolijuoksua takaisin mökille, kun Reissu-Liisan huumorintaju alkoi loppua iltapuuroajan lähestyessä. Mutta ensisilmäys Rukan alueeseen oli saatu luotua. Tästä olisi hyvä jatkaa retkeilyä tulevina päivinä!





Nuku yö ulkona 2020

Suomen latu haastoi jo viidennen kerran kaikki suomalaiset nukkumaan yönsä ulkona Suomen luonnon päivänä 29.8.2020 ja itse osallistuimme haasteeseen nyt kolmannen kerran. Tämän vuotinen ulkonukkuminen toteutui mukavasti siinä sivussa, kun lähdettiin viettämään elokuun viimeistä viikonloppua - eli myös venetsialaisia - ystävien mökille Keuruulle. Vaikka ilmassa oli häivähdys syksyä, saimme nauttia pääosin aurinkoisesta viikonlopusta jutellen, grillaillen ja saunoen - ja seuraillen joutsenperheen lentoharjoituksia järvellä. Saunaan tosin kerittiin vasta auringon laskettua, mutta mikäs sen tunnelmallisempaa, kuin mennä lyhtyjen valossa löylyistä järveen pulahtamaan.




Tällä kertaa tilanne oli uudenlainen, koska mukana osallistumassa oli myös pikkuinen Reissu-Liisa, 7kk. Jo kesällä hankittiin isompi teltta, Outwell Earth 5, koska kahden hengen vaellusteltta on nyt auttamatta pieni. Uusi teltta on mitoitettu viidelle hengelle, ja jostain muistan lukeneeni sen tarkoittavan, että mukavasti sinne majoittautuu silloin neljä. Noh.. kun teltta koepystytettiin ensimmäisen kerran kesällä, todettiin, että se on v a l t a v a. :D Nopealla silmäyksellä näyttäisi, että meidän kokoisia ihmisiä mahtuisi sinne helposti vaikka kahdeksan.. Mutta ei iso sisältään kaada, vai miten se sanonta menikään, ja kun kyseinen majoite kuitenkin mahtuu yhteen kohtuullisen kokoiseen kassiin, niin nytpä sitten vain telttaillessamme nautimme tilavista asumisratkaisuista. 

Yölämpötiloiksi oli lupailtu alle 10°C, joten ihan kevyellä varustuksella ei liikkeelle lähdetty. Teltan makuuosaston lattia vuorattiin piknikpeitoilla, mistä tuleekin heti paljon kotoisampi tunnelma. Reissu-Liisa sai makuualustakseen lampaantaljan, jonka päällä hän nukkui merinovillahaalariin ja pipoon sonnustautuneena äitiyspakkauksen makuupussissa. Päälle vielä vähän neulepeittoja, niin siellä hän oli kuin herran kukkarossa ja tarkeni mainiosti. 

Itsellä oli vielä ihan riittävän tuoreessa muistissa viime vuoden road tripin viimeiset yöt, jolloin palelin vuosikymmeniä uskollisesti palvelleessa makuupussissani, joten muutama päivä ennen viikonlopun reissua kipaisin ostamaan Marmot WM’s Trestles Elite Eco 30 -makuupussin (alla olevassa kuvassa vasemmalla), joka Regular-mittaisena on tarkoitettu max 168 cm pituiselle nukkujalle, eli on minulle aivan täydellisen kokoinen. Pussin comfort-lämpötila on -1°C ja kyllä vaan sillä tarkeni Keuruun yössä nukkua lyhyellä hihalla ja puntilla sekä ilman sukkia. Suurimmaksi ongelmaksi muodostui tukka, joka on mallia “kotiäiti” eli ei ihan juuri ole nähnyt hovikampaajan saksia. Sehän muuttui liukkaassa pussissa sähköiseksi ja häröili pitkin naamaa. :D Vahingosta viisastuneena pistin toiseksi yöksi päähän tuubihuivin ja nukkuminen olikin huomattavasti mukavampaa, kun sähköinen letti ei leijunut naamalla.





Sen verran uuden retkeilijäsukupolven läsnäolo taisi vaikuttaa asiaan, että mitään kovin erityistä ei ehditty viikonlopun aikana tehdä, vaikka tarkoitus oli käydä ampumassa jousipyssyllä ja yleensä ollaan jotain vähän pelailtukin. Mutta olipa kuitenkin mukavaa nähdä pitkästä aikaa Keuruun ystäviä ja ihan vaan hengailla (ja tietty syödä ja saunoa) sekä rupatella kaiken maailman kuulumiset. Suurkiitos siis isäntäväelle, että saimme tulla!

Kohti kotia muutaman pysähdyksen taktiikalla

Abisko oli tämän kertaisen roadtrippimme viimeinen varsinainen luontoelämyskohde. Sieltä lähdettiin kruisailemaan kohti Haaparanta-Tornion kaksoiskaupunkia. Matkalla tiirailtiin auton ikkunoista mm. Kiirunan kaivoskaupunkia, jota ollaan siirtämässä toiseen paikkaan yhä syvemmälle yltävien kaivausten päältä. Jylhät maisemat alkoivat vaihtua vähän ”tavallisemmiksi” kun Suomi tuli vähitellen lähemmäs. Tarkoitus oli jäädä yöksi Haaparantaan, mutta hurautettiin vahingossa vauhdilla ohi siitä leirintäalueesta, mitä oltiin suunniteltu. Haaparannan keskustan kupeessa oleva alue ei vaikuttanut kovin houkuttelevalta, joten käytiin kaupungilla vain vetäisemässä kunnon kebabmätöt ja heilautettiinkin sitten rajan yli Tornion puolelle telttailemaan. Mikä oiva päätös! Kun leiri oli pystyssä ja oli aika kirmata suihkuun pesulle, kävi ilmi, että saunat olivat edelleen kuumina sekä naisten että miesten puolella, vaikka saunavuoro oli jo päättynyt. Voi että miten autuasta oli reissussa rähjääntyneiden retkeläisten päästä kunnon löylyihin!









Seuraava päivänä sitten shoppailtiin oikein antaumuksella sekä Haaparannan että Tornion puolella, ja Ikeassa käytiin tietysti pupeltamassa perinteiset lihapulla-annokset. Kun kauppoja oli kierretty riittävästi, kruisailtiin rapsakka tunti Iihin asti ja pistettiin teltta pystyyn Iin sillat -matkailukeskukseen. Ihan mukava paikka sekin ja ympärillä olisi ollut varmasti kivaa nähtävää, mutta me kävimme lähinnä nyt vain yöpymässä ja jatkoimme aamulla taas matkaa kohti etelää.








Viimeiseksi pysähdyspaikaksi valikoitui pienen arpomisen jälkeen jälleen Vaasa, jossa oltiin myös reissun ensimmäinen yö. Sää ei olisi juuri erilaisempi voinut olla. Siinä missä reissun alussa kärvisteltiin yli 30 asteen helteessä, sai nyt pukea ulkoilupuvun alle kerrastoa ja varustautua pipoin ja hanskoin, kun lähdettiin illalla vielä kävelymatkan päähän pelaamaan minigolfia. Kivaa oli, vaikkakin aika vilpoista! Suosittelen kyllä lämpimästi Botnia Minigofia, jos sattuu Vaasassa kaipaamaan mukavaa ulkoilmatekemistä. Alue on siisti ja tyylikäs ja radat ovat hyvässä kunnossa, joten siellä on kyllä ilo pelailla.






Jos oli illalla vilposta pelailla, yöllä vasta kylmä olikin. Jontulla ei ollut hätää Haaparannasta ostamassaan uudessa Marmot-makuupussissa, mutta itse meinasin vaipua hypotermiaan vaikka päällä oli lähes kaikki mitä löytyi. Yöllä Jonttu joutui vielä kasailemaan pinon ulkovaatteita päälleni, vaikka olin merinokerrastossani jo hautautuneena makuupussiin sekä sen sisällä olevaan makuupussilakanaan, ja niiden päälle leviteltyihin fleecehuopiin. No, jäin henkiin, mutta mieleen pälkähti kyllä ajatus, että ehkä jossain vaiheessa voisi päivittää 30 vuotta palvellutta makuupussia vähän modernimpaan ja ennen kaikkea lämpimämpään. Vaikka ei se huono ole tuo vanhakaan makuupussi.

Sunnuntaina 4.8. oli jäljellä sitten enää lyhyt etappi Vaasasta kotiin. Matkalla taas geokätköiltiin ja ajatus oli poiketa myös Kristiinankaupunkiin, syömään oikein johonkin ravintolaan. Mutta eipä siellä ollut mikään auki. Pyöriskeltiin autolla siellä muutama tovi ja lähdettiin sitten pois päin. ABC:llä saatiin sitten vatsa täyteen, vaikkei se nyt ollut ihan sitä mitä oltiin päivällishetkeltämme toivottu.

10 päivää oltiin reissussa ja auton mittariin kertyi 2.558,7 km. Oli tälläkin kertaa aivan upea roadtrip! Mutta paljon on vielä nähtävää, joten seuraavaa reissua odotellessa... :)



Vihreän joen varrella Abiskon kansallispuistossa

Koska Saltstraumenin leirintäalue ei ollut telttailijan kannalta kovin kummoinen, eikä sen puoleen tuulinen sääkään, päätettiin nostaa kytkintä heti aamulla. Samalla muutettiin lennossa suunnitelmaa, ja päätettiinkin lähteä Fauske - Arjeplog - Luulaja -reitin sijasta Narvikin kautta Abiskoon, kun siitä oli kovasti kuulunut kehuja.



Geokätköjen perässä päädyimme Tømmerneset-nimiseen paikkaan pitämään evästaukoa. Siellä oli hyvin varusteltu levähdyspaikka ja vieressä meni Sagelvan joki, jossa hienojen maisemien lisäksi oli myös kaksi peuraa esittävää kalliopiirrosta, jotka on tehty n. 7800 eaa. Kävimme seikkailemassa kallioilla ja tsekkaamassa piirrokset, lokkaamassa kätkön ja sitten palasimme takaisin levähdyspaikalle laittamaan ruokaa tyytyväisenä siitä, että jälleen kerran geokätköily toi meidät piipahtamaan näinkin hienoon paikkaan.







Matka jatkui upeissa maisemissa ja isoja siltoja ylittäen niin Arkenesissa kuin Narvikissakin. Narvikin ei jääty sen pitempään viipyilemään, vaan jatkettiin vauhdilla kohti Ruotsin rajaa. Ruotsin puolella poikettiin ICAan hakemaan vähän evästä. Kello alkoi olla jo paljon, mutta onneksi matkaakaan ei ollut enää kuin nelisenkymmentä kilometriä.















Illansuussa oltiin perillä Abiskossa ja buukattiin heti telttapaikka kahdeksi yöksi, vaikka Norjan hyvätasoisten leirintäalueiden jälkeen oltiin hiukan ihmeissämme askeettisesta telttailualueesta. Autoaakaan ei saanut viedä likimainkaan metikköä, jonne teltta oli tarkoitus pykätä pystyyn. Huoltorakennuksen virkaa toimitti pienehkö parakki, jossa pikkuriikkinen keittiötila, sekä yksi suihku ja pari vessakoppia naisille ja vastaava setti miehille. Mutta siellä oltiin lähellä luontoa! Kun leiri oli saatu ensin roudattua autolta puiden siimekseen ja sen jälkeen pystyyn, nautittiin silmiähivelevän upeasta auringonlaskusta ja näköalasta kylmenevässä kesäillassa. Leiriytyvä väkikin oli ihan erilaista kuin aiemmilla alueilla. Abiskossa kuljettiin kunnon vaellusvarusteissa, joten oli selvää, että sinne oli tultu patikoimaan ja vaeltamaan. Tunsin pientä alemmuuskompleksia vanhoissa futisverkkareissani, mutta vatsassa kasvava uusi retkeiljän alku aiheutti sen, että omat huikeat vaellushousuni eivät enää sopineet jalkaan, joten verkkareihin oli tyydyttävä. Tässä vaiheessa lomaa oli myös viimeistään selvää, että lomareissun alkupuoliskolla piinanneet yli 30 asteen helteet olivat todellakin ohi. Yöllä päällä sai olla monta kerrosta vaatetta ja makuupussin päällä vielä fleecepeitto ja siltikin oli kylmä.






Aamulla - enemmän tai vähemmän levänneinä - ponkaistiin pystyyn ja lähdettiin käyskentelemään Abiskon ihmeitä kohti. Mukana oli eväsvärkkiä lounasta varten, vaikka tarkoitus oli patikoida vain muutama kilometri, kun pari päivää aiemmin tehty jäätikköretkikin tuntui vielä vähän jäsenissä. No onneksi oli eväät, koska ajauduimme kulkemaan taas hiukan pitemmän kautta. Mutta voi veljet, että oli upea paikka! Kuvat puhukoon puolestaan!

Onneksi olimme ottaneet telttapaikan kahdeksi yöksi, koska kiireettömästi kävellen ja maisemia ihastellen palasimme leiriin vasta alkuillasta. Oli ihanaa, että leiri oli valmiina odottamassa väsyneitä, mutta onnellisia retkeiljöitä.