Pyhän jyssäys

Sunnuntaiaamu 2.8. alkoi riemukkaasti, kun kesken aamupalan bongattiin mökin takana käyskenteleviä poroja. Jonkun ajan kuluttua pikku poro vielä ilmaantui terassikaiteen taakse. Hiukan se säikähti, kun yritettiin vähin äänin hiippailla terassille tiirailemaan, mutta jäi emonsa kanssa kuitenkin mökin kulmalle pyörimään, että myös suuri eläinten ystävä Reissu-Liisa pääsi omin pikkuisin silmin noita leppoisia elukoita ihastelemaan.

Meillä ei ollut mitään erityisempää suunnitelmaa sunnuntaille, mutta energiaa puhkuva Jonttu halusi lähteä lenkille, ja kirmasi juoksujalkaa mökiltä Pyhän jyssäyksen reitille. Palattuaan iloisena, mutta hikisenä takaisin mökille hän kehui kierrosta siinä määrin hienoksi, että iltapäivällä tehtiin vuoron vaihto ja lähdin myös itse kiertämään samaa lenkkiä. Koska en tosiaan ole juoksunaisia, karautin autolla vähän lähemmäs. Samalla tuli taas kuvailtua Juhannuskallion jyrkkää seinämää. Siinä se Pirunkirkko varmaan sitten näkyy...

Ajoin auton Petäjäkujan parkkipaikalle ja siitä sitten mars matkaan. Pyhän jyssäys on n. 6 km pitkä rengasreitti, joka kiertää Pikku-Pyhävaaran laelle ja takaisin. Alkumatka on siis enimmäkseen nousua ja toinen puolikas sitten laskua. Reitti on luontoon.fi -sivustolla arvioitu vaativaksi, mutta yleisesti ottaen kierros on kyllä ihan helppokulkuista ja hyväkuntoista polkua.

Vehreässä ja metsäisessä maisemassa kulkiessa sielu lepää ja mieli rentoutuu. Sillon tällöin puiden lomasta esiin tuleva vaaramaisema sai kuitenkin aina aistit terästäytymään ja muistutti, että ollaan aika kaukana kotoa. Pakkohan sitä näkymää oli aina hetkeksi pysähtyä ihastelemaan ja valokuvaamaan. Jännittävin hetki oli varmasti se, kun yhtäkkiä polulla seisoi poro poikittain. Pakko oli lähettää Jontulle viesti, että onko ne vaarallisia vai uskaltautuuko tuosta hivuttautua ohi. ;) Jonttu vakuutteli, että ei hätää, ohi vaan. Ja niinhän se matka sitten jatkui ilman konflikteja ja porokin siirtyi polulta hiukan sivummalle.

Aika lailla puolessa välissä kierrosta tullaan Pikku-Pyhävaaran laelle, jossa on kota ja tulentekopaikka, ja vähän matkan päässä myös lava, josta pääsee ihastelemaan vaaramaisemaa ja bongailemaan kaukana näkyviä kohteita kaiteessa olevan opastetaulun avulla. Samalla oli hauska pähkäillä, missähän kohtaa se oma mökki mahtaisi sijaita. Näin jälkikäteen kartasta katsottuna pähkäilyt taisi mennä melko vahvasti metsään. Maisemalavalta katsottuna mökki jäi ihan oikeaan reunaan, Iso-Veskasta vielä vähän oikealle. 

Kun Pikku-Pyhävaaran maisemat oli riittävän tarkasti syynätty, oli aika jatkaa matkaa eteen päin. Kuten aiemmin jo tuli todettua, toinen puolikas matkasta olikin sitten laskua, jota sai kipitellä leppoisasti rullaten. Välillä tosin täytyi tietysti taas pysähdellä ihastelemaan näköalaa Rukalle päin tai nauttimaan rehevästä kasvillisuudesta.

Kaikkine pysähtelyineen ja ihasteluineen Pyhän Jyssäyksen kiertämiseen meni tunti ja 50 minuuttia, joten mitään normaalia päivälenkkeilyä kummoisempi suoritus ei ollut kyseessä. Kyllä tasamaan tallaajalle tietysti hiki tuli nousuissa ja laskuissa, mutta noin yleisesti ottaen reitti ei aseta isommin vaatimuksia kulkijan kunnolle. Mutta kuitenkin mieli iloisena parin tunnin metsähetkestä, oli hyvä hypätä takaisin autoon ja suhauttaa mökille saunomaan.

Kipaisu Kivilammen laavulle ja ”vähän” pitempää reittiä takaisin

Kun lauantaiaamulla 1.8.2020 oltiin ensin asettauduttu ja järjestäydytty mökkiin, katseltiin iltapäivällä vähän karttaa ja päätettiin lähteä keittämään kaffeet reilun kilometrin päähän Kivilammen esteettömälle laavulle. Ei muuta kuin kamat kasaan, Reissu-Liisa vaunuihin pötköttämään ja ulos nauttimaan aurinkoisesta ilmasta. Siinäpä ei kauan nokka tuhissut, kun kipiteltiin laavun tienoille, mutta viimeiset kymmenet metrit saivatkin sitten sykkeen kohoamaan tappiin asti, sillä rinne oli todella jyrkkä. Kun vihdoin päästiin ylös laavulle, tiesi kyllä lykänneensä vaunuja ylämäkeen. Huh huh! Jos joku aikoo päästä tälle esteettömälle (tai virallisesti ilmeisesti “helposti saavutettavalle“) laavulle pyörätuolilla joko toisen lykkäämänä tai itse kelaamalla, niin saaapi olla melkoisesti ruista ranteessa. Mutta vaivan arvoinen taukopaikka toki on. Laavu on uudenkarhea, paikalta löytyy myös vessa ja piknikpöytä. Ja näköalassa silmä lepää.

Paikalla ei tullessamme ollut vielä muita, joten suoritettiin heti alkuunsa “pakollinen” geokätköily. Kun nimet oli saatu vihkoon, Jonttu ryhtyi kahvin keittoon ja hetken päästä saatiin juhlistaa 2-vuotiskihlajaispäivää upeassa vaaramaisemassa auringon helliessä. Reissu-Liisakin heräsi päikkäreiltään nauttimaan juhlahetkestä ja hämmästelemään kaunista näköalaa, jonka äärelle oli tupsahtanut ummistettuaan hetkeksi silmänsä.

Koska laavulle oli varsin lyhyt matka, päätettiin jatkaa kuljeskelua, kun sääkin suosi ja virtaa vanttuissa oli vielä paljon jäljellä. Kun laavun tuntumasta lähti kävelytie, jossa oli helppo lykätä vaunuja, lähdimme sitten sinne suuntaan. Lopulta päädyimme Pyhän Jyssäyksen reitin alkupisteille. Kun lähestyimme asuinaluetta, bongasimme opasteita Pirunkirkolle ja päätimme seurata niitä. Jossain kohtaa opasteet vain loppuivat, ja luulimme sillä hetkellä, että koko Pirunkirkko jäi näkemättä. Myöhemmin meille sitten selvisi, että kyseessä on Juhannuskallion jyrkänteessä oleva luola, jonka suuntaan tuli otettua jopa valokuvia (tosin Pirunkirkko ei oheisessa kuvassa taida näkyä).

Kun olimme jo kävelleet näikin lähelle Rukan kylää, päätimme sitten pistellä lopunkin matkaa sinne asti ja oikein kiva ulkoilureitti siinä kyllä menikin. Melkoista kivirakkaa oli polun vieressä, mutta itse kuljimme pururataa pitkin ja vieressä meni komea pyörätiekin. Lopulta tupsahdimme suoraan kylään Kaltiolammen suunnasta.

Hetken kylää ihasteltuamme lähdimme kohti mökkiä. Lopulta pikku kahvittelureissuumme meni taas rapsakka kolme tuntia ja matkaa kertyi lähes 10 km. Onneksi Reissu-Liisalle oli pakattu evästä matkaan, niin hänkin jaksoi ihan hyvin koko turneen. 

Illan hämärryttyä, kun Reissu-Liisa oli jo mennyt unten maille, hipsin vielä parinsadan metrin matkan mökkirantaan. Paikka oli idyllinen ja kesäilta kaunis. Kivahan lampeen olisi ollut vaikka pulahtaa, mutta laiturin päässä vettä oli vain hiukan toista kymmentä senttiä, joten se ajatus jäi aikalailla sitten siihen. Ei muuta kuin takaisin mökille, ja itsekin unten maille.