Maanantaina 3.8.2020 päätettiin viimein rohkaistua ja lähteä kokeilemaan, miten Reissu-Liisa viihtyy patikoidessa Manducan kantorepussa. Kotona häntä olin siinä ihan pikkiriikkisenä joskus kanniskellut, lähinnä siis sisätiloissa, mutta tositoimiin retkeilyssä ei reppu vielä koskaan ollut päässyt.
Ensin kruisailtiin Juumaan pienen karhunkierroksen alkupisteelle, mutta siellä oli niin mielettömästi autoja, että päätimme vaihtaa maisemaa. Suuntasimme kohti Pähkänäkalliota, jonka läheisyyteen pääsee autolla rymistelemällä heikkokuntoista Päähkänäkalliontietä. Tien päässä on parkkipaikka, johon jätimme auton ja nappasimme reppuun hiukan evästä. Reissu-Liisa sujahti hienosti Manducaan ja sitten menoksi. Heti kättelyssä oli selvää, että näihin maastoihin ei ole mitään asiaa rattailla, joten olimme iloisia, että vauva viihtyi taskussaan oikein mukavasti.
Käyskentelimme jyrkästi laskevaa polkua ja rappuja pitkin Kitkajoen varteen ihailemaan upeata maisemaa. Kapuaminen alaspäin ei ollut ihan köykäinen urakka, mutta todellakin vaivan arvoinen. Kuljimme vielä hetken matkaa joen vartta eteen päin, ja käännyimme sitten takaisin. Itse Pähkänäkalliolle emme uskaltautuneet lähteä könyämään vauvan kanssa, joten suuntasimme takaisin autolle. Jos oli jyrkässä polussa ja rappusissa puhdetta jo alas päin tullessa, niin ei se ainakaan kevyempi ollut ylös päin tullessa. Siinä sai hyvin hien pintaan ja sykkeet tappiin. Onneksi Reissu-Liisa matkusti Jontun kyydissä, kun itsellä oli ihan riittävästi työtä jo tämän oman kehonkin liikuttelussa niin jyrkässä maastossa.
Ensimmäinen pikku patikka vauvan kanssa oli vajaa 3 km, sisältäen nousua/laskua n. 170 m, ja olimme oikein tyytyväisiä sen sujumiseen, joten päätimme mennä vielä johonkin muuallekin kipittelemään.
Hurautimme autolla seuraavaaksi Myllykosken suuntaan. Auton sai parkkiin noin puolen kilometrin päähän koskesta ja sitten taas eväät reppuun, Reissu-Liisa Jontun kyytiin Manducaan, ja tossua toisen eteen. Alkumatka mentiin leveää helppokulkuista polkua, jossa olisi päässyt vaunuillakin, mutta sitten olikin edessä kymmenittäin rappusia - ja riippusilta! Mahtavaa! Ihailimme ohikulkiessamme villinä pauhaavaa Myllykoskea ja jatkoimme vielä hiukan pitemmälle, kun ilmakin oli niin kaunis. Kävelimme seuraavalle tulentekopaikalle asti, eli Pyöreälammelle, jossa kesäinen aurinko heijastui kirkkaasta vedestä ja olisi niiiin houkutellut pulahtamaan, mutta eipä sattunut uikkareita mukaan ja noin vilkkaasti liikennöidyllä reitillä ei tarvi edes harkita mitään naku-uintijuttuja. Grillasimme nuotiolla makkarat ja lähdimme sitten takaisin Myllykoskelle. Tällä kertaa menimme ihan ajan kanssa tutkimaan myös myllyä ja katselemaan kosken kuohuja sieltäkin päin. Tulipa siinä taas geokätkökin lokattua. Kaikkinensa kävelimme Myllykosken ympäristössä nelisen kilometriä ja nousua ja laskua tuli tälläkin kertaa n. 170 m.
Päivä alkoi kääntyä jo iltaa kohti, mutta päätimme käydä tsekkaamassa vielä yhden kohteen. Piipahdimme ensin Oulangan luontokeskuksessa, ja totesimme, että pitää ajaa vielä hippusen eteen päin, niin päästään Könkään kuohun esteettömälle reitille. Kyseessä siis on vain 100 m pitkä reitti suuntaansa, mutta se tarjoaa komeat näkymät Kiutakönkään alimmalle könkäälle. Tällä kertaa Liisaa ei pistetty enää kantoreppuun, vaan hän veteli iltanokosia vaunuissaan, kun minä ja Jonttu tähyilimme kuohuja elokuun viilenevässä illassa.
Tämän pysähdyksen jälkeen olikin aika suunnata takaisin mökille, jonne olivat olivat saapuneet myös Peppe ja Osku lomaseuraksemme. Reissu-Liisan retkikiintiö oli siltä päivältä todellakin täynnä ja automatka sujui hänen osaltaan hyvinkin kärttyisissä merkeissä. Mökillä vauvelia onneksi odotti taas oma retkisänky, jonne pääsi koisimaan makoisia yöunia, kun aikuisten kesken jatkettiin vielä iltaa syöden ja saunoen.
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti