Tiistaina 4.8.2020 Jonttu, Reissu-Liisa ja minä jäimme viellä vanumaan kiireettömästi mökille ja palautumaan edellisen päivän pikku patikoinneista, kun Peppe ja Osku lähtivät reippaina kiertämään Pientä karhunkierrosta. Jonttu kävi juoksulenkillä ja itse menin Reissu-Liisan kanssa vaunuilemaan lähitienoille. Jonkin aikaa saimme kulkea lähes yhtä matkaa uteliaan poron kanssa. Muuten ”kylänraitilla” oli aika hiljaista.
Vetelän päivän kruunasi noin kolmen tunnin perhepäikkärit, jonka jälkeen olimme yllättäen niin virkistyneitä, että päätimmekin lähteä vielä iltalenkille Valtavaaralle.
Valtavaaran huiputus on 5,7 km pitkä rengasreitti, jonka kiertämiseen
luontoon.fi -sivusto arvioi kuluvan noin 1,5 tuntia. Vaikutti siis ihan sopivalta iltapyrähdykseltä, vaikka itse en rapsakka puoli vuotta Reissu-Liisan syntymän jälkeen ollut todellakaan huipputikissä ja vauvan kanssa patikointi on muutenkin ehkä vähän hitaampaa.
Karautimme autolla Itä-Rukalle, jonka perimmäiseltä (?) parkkipaikalta löysimme pienen etsiskelyn jälkeen Valtavaaran huiputuksen lähtöpisteen. Siitä sitten matkaan ja tällaisista tasamaan tallaajista otettiin taas heti luulot pois; sen verran kovalla porrastreenillä reitti alkoi. Ekan 500 mertrin matkalla noustiin jo rapsakka 360 metriä ylöspäin. Nopea nousu toki palkitsee pian sitten puiden välistä vilahtavalla upealla vaaramaisemalla.
Reilun kilometrin jälkeen tullaan välillä vähän alas päinkin, kun reitti kulkee huippujen väliseen notkelmaan, jossa on myös Valtavaaranlampi laavuineen ja huusseineen. Kauniina päivänä lampeen olisi varmasti mukava pulahtaa. Me jatkoimme kuitenkin matkaa kohti varsinaista huippua.
Valtavaaran huippu, 492 m, saavutetaan suurin piirtein kierroksen puolivälissä, ja jälleen kerran näköala todellakin kruunasi kiipeämisen vaivan. Tuuli riepotteli melkein hatut päästä, kun ihastelimme ympärillä aukeavaa vaaramaisemaa ja sen yllä roikkuvia raskaita sadepilviä. Huipulla on myös pieni palovartijan mökki, josta ei näköjään tullut otettua edes kuvaa, mutta pitihän sekin käydä sisäpuolelta kurkkaamassa ja - yllätys yllätys - lokkaamassa geokätkö.
Huipulle asti polku oli tullut samaa reittiä Karhunkierroksen kanssa, mutta siitä eteenpäin Valtavaaran huiputus -reitti lähti haarautumaan eri suuntaan. Ilmeisesti loppumatka oli yhteinen maastopyöräreitin kanssa ja polku paikoitellen myös sen mukainen. Itse kun nautin jalkaisin kulkemisesta, en aina jaksa suhtautua lämmöllä maastopyörien ja fatbikejen alla mutaliejuksi sotkeutuneisiin polkuihin. Pitkospuutkin olivat monesta kohtaa vähän riipin raapin, mutta pääsi siellä kuitenkin luovimaan ilman mudassa kahlaamista.
Loppumatkasta Reissu-Liisan retkikiintiö tuli totaalisen täyteen ja viimeiset sadat metrit tultiinkin puolijuoksua, että päästiin mahdollisimman nopeasti hyppäämään autoon ja ajamaan mökille. Yhteensä meillä meni kierrokseen n. 2 tuntia ja 15 minuuttia, eli kolme varttia ennakkotietoa kauemmin, mutta eipä meillä ollut mitään hillitöntä kiirettä, ja loppumatkassa pidettiin myös välipalan mittainen tauko, kun Reissu-Liisaa alkoi nälättää. Oikein mukava iltalenkki tuli kuitenkin tehtyä ja miellyttävän rauhallista Valtavaaralla oli iltasella kulkea.
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti