Ylinen Tervalammille kantorinkkaa testailemaan

Helmikuussa tuumailtiin, että tulevia retkiä ajatellen olisi ehkäpä tarve päivittää varusteita, kun Reissu-Liisa alkoi olla vähän turhan iso Manducaan. Tai siis Manducaahan voisi käyttää kai jopa 20 kiloiseksi asti eli vielä monta vuotta, mutta jotenkin meistä tuntui luontevammalta kantaa lasta rinkassa, joka on tukeva selässä ja putkirungon ansiosta ehkä myös suojaa lasta paremmin. Kun Torista vielä löytyi passeli Deuterin kantorinkka kivaan hintaan, niin siinäpä oli sitten kantoväline päivitetty.

Huhtikuussa Jontun talvilomalla rinkkaa haluttiin viimein päästä testailemaan, joten pakkasimme Reissu-Liisan, rinkan ja eväät autoon, sekä nappasimme mukaan vielä Pepen ja Oskun, ja lähdimme porukalla käymään Ylinen Tervalammilla, Lassilassa. Kävimme samaisella lammella Jontun kanssa kahdestaan heinäkuun alussa 2018 ja silloin se oli melkoisen vaikeasti tavoitettavissa. Kuivan kesän ansiosta onnistuimme silloin oikaisemaan suon läpi vajoamatta kovinkaan syvälle, ja takaisin tultiin seuraamalla vanhaa pitkospuupolkua, jonka maa oli nielaissut lähes kokonaan. Mutta tällä kertaa, vajaa kolme vuotta myöhemmin, reitti oli aivan priimakunnossa.

Reissu-Liisa keikkui tyytyväisenä rinkassaan, polku oli mukavan helppokulkuista, pitkokset aivan uudenkarheita ja kevätaurinko hiveli retkeilijöiden kalpeita naamoja pitkän talven jälkeen. Niissä olosuhteissa kyllä kelpasi tepastella n. 1,7 km matka Ylinen Tervalammille ja siemaista siellä makoisat kaakaot. Eväshetken jälkeen lähdettiin samaa reittiä takaisin autolle päin, mutta tällä kertaa rinkka oli minun selässäni, kun tullessa sitä kantoi Jonttu. Yllättävän mukavasti lapsukainen selässä mukana kulki, ja kuorsauksesta päätellen hänelläkin oli kyydissä ihan lokoisaa.

Nyt kun reitti on kunnostettu, tämä on todella matalan kynnyksen retkikohde, jos ajaa auton reitin lähtöpisteelle Tervalammintielle. Kesällä 2018 olimme liikkeellä virveleiden kanssa, koska huhu kertoi, että lammesta nousee paljon ahventa. Jokunen taisi silloin Jontun koukkuun tarttuakin. Ehkäpä menemme joku kerta kalastusvehkeiden kanssa koittamaan uudemman kerran, nyt kun paikalle pääseminen on niin paljon helpompaa.

Viimeistä päivää Rukalla

Viimeisenä päivänä Rukalla lähdettiin vielä koko porukka yhdessä liikenteeseen. Kohteeksi valikoitui 2 km rengasreitti Konttaisen kuhaus. Vaikkei kyseessä ole sen pitempi pyrähdys, kyllä siinäkin vaan hiki tuli pintaan rauhallista tahtia kävellessä, sen verran jyrkkää nousua menomatka oli. Polku toki oli laitettu hienoon kuntoon, joten siinä mielessä kulkeminen oli helppoa. Joka tapauksessa näköalat palkitsivat jälleen kerran. Ei noihin vaaramaisemiin ainakaan viikon reissussa ehdi kyllästyä, jos ylipäätään koskaan.

Perhepotretin Konttaisen upeissa maisemissa meistä ikuisti Osku, kiitokset hänelle siitä. :) Loput kuvat ovat sitten taas ihan omia räpsyjä.

Kyllä sitä ainakin kerran lomassa pitää päästä hienosti syömään, joten illalla suuntasimme Rukan kylään ja siellä ravintola Rukan kuksaan. Ai että, oli hyvää! Pikku ähkyissämme pyörähdettiin vielä kylällä, jossa perjantai-illan villistä menosta vastasivat lähinnä rauhaisasti käyskentelevät porot.

Seuraavana aamuna sitten pistettiin pillit pussiin ja mökki siistiksi. Ensin posotettiin Suomi-neito halki vyötärön paikkeilta ja yöksi asetuttiin Gasthaus Himankaan. Gasthaus oli ulkoisesti aika karu, mutta majoitus oli edullinen, siisti ja rauhallinen, joten eipä tuossa ollut juurikaan moitteen sijaa. Lisäksi Himanka sattui olemaan aika tasan tarkkaan puolessa välissä kotimatkaa. Gasthausin vieressä oli kaunis puukirkko, joten sitä käytiin iltasella vielä vähän ihailemassa ja kaivelemassa esiin vielä yksi geokätkökin lähimaastosta.

Hyvin levätyn yön jälkeen hurautettiin rannikkoa pitkin kotiin muistelemaan hyvää reissua ja tekemään taas uusia retkisuunnitelmia.

Pieni karhunkierros

Torstaina 6.8.2020 oli koko Rukan reissumme huippuhetki, kun lähdimme kiertämään Pientä karhunkierrosta. Alunperin olimme hiukan empineet, miten tuollainen 12 km patikointi sujuu puolivuotiaan pikku retkeilijän kanssa, mutta kun aiempien päivien retket olivat sujuneet ihan mukavasti Reissu-Liisan hengaillessa Manducassaan, päätimme lähteä rohkeasti matkaan. 

Ajoimme auton taas Myllykosken läheisyydessä olevalle parkkialueelle Juuman ruuhkat välttääksemme. Ilma oli aurinkoinen ja lämmin, muttei liian kuuma. Kuljimme kaikessa rauhassa, ihastelimme maisemia ja nautimme jylhistä näköaloista. Reissu-Liisa torkkui repussaan ja sai välillä välipalaa paikkaan katsomatta, kun nälkä alkoi kurnia pienessä masussa. Minun ja Jontun eväshetket tähdättiin sitten varsinaisille taukopaikoille. Meidän syödessä Reissu-Liisa pääsi repusta ”jalottelemaan” eli lähinnä pötköttelemään syliin ja oikomaan jäseniään. Ehtipä hän siinä vaivihkaa myös pulauttaa välipalansa reppuuni. Hajusta tämä pikku ylläri paljastui, mutta pienen putsauksen jälkeen retkemme jatkui taas iloisissa merkeissä.

Reitillä on paljon nousua ja laskua, mutta monessa kohtaa on rakennettu pitkiä portaikkoja, joten erityisen vaikeakulkuinen se ei ole. Reidet toki huutaa hoosiannaa portaiden kipuamisen jälkeen, mutta kun rauhassa menee, niin pienen kyytiläisen kanssa kulkiessakaan ei ollut mitään ongelmaa.

Kun kierroksen kierrettyämme palasimme takaisin Myllykoskelle, päätimme vielä käydä kävelemässä Juumaan, Pienen karhunkierroksen viralliselle alku- ja loppupisteelle, jotta ihan koko reitti tulisi kuljettua. Juuma oli jo siltä päivältä hiljentynyt, joten otimme vain pakolliset valokuvat Karhunkierroksen portilla ja palasimme takaisin Myllykoskelle.

Kaikkineen aikaa kului kuusi tuntia ja kolme varttia ja kuljettua matkaa tuli lähes 13 km. Kierros oli kyllä todella upea, joten ei ihme, että se on yksi Suomen suosituimmista retkeilyreiteistä. Ohessa taas valokuvia reitin varrelta. (Tuplaklikkaamalla ne saa isommaksi, kuten kaikissa postauksissa.) Enemmänkin kuvia tuli otettua, mutta osa on ikävästi ylivalottuneita (tai jotain), koska kännykkä otti kesälomareissun alkupäivinä vähän kontaktia Päähkänäkallion parkkipaikan kanssa..  🤦🏻‍♀️