Keskiviikkona 5.8.2020 päätimme koko konkkaronkka lähteä autoilla Rukan kylään ja huristaa gondolihissillä ylös. Tuumasta toimeen: lippukaupoille ja rohkeasti vaunujen kanssa hissiin. Olihan se alkuun vähän jännittävää, mutta kohta oltiinkin jo ylhäällä ja hyppäsimme pois kyydistä. Määränpää oli kyllä jonkun sortin antikliimaksi. Ensinnäkin, heti kun päästiin ”huipulle”, alkoi sataa ja toisekseen, viimeistään ylhäällä oli selvää, että gondolihissi ei todellakaan mene Rukan huipulle, eikä gondolin yläasemalta ollut kovinkaan kummoisia näköaloja. Rinteen toisella puolella kulkeva tuolihissi sen sijaan olisi mennyt huipulle tai ainakin paljon korkeammalle kuin gondoli, mutta se ei oikein puolivuotiaan kanssa olisi ollut hyvä kyyti. Peppe ja Osku kävivät testaamassa senkin, ja hurauttivat kesäkelkkarataa pitkin takaisin kylään.
Onneksi Itä-Rukan puolelta pääsee ajamaan autolla lähes huipulle asti, ja siellä emme joutuneet pettymään. Pieni kipuaminen parkkipaikalta ylöspäin ja näköalat olivat huikeat. Tuuli riepotteli kovaa, mutta näkymän kruunasi taivasta halkova sateenkaari.
Illalla luvassa oli perinteisen saunomisen lisäksi myös lautapelailua. Uusi tuttavuus oli peli nimeltä Tsuro. Voin suositella! Simppeli, mutta viihdyttävä ja sopivan lyhyt peli, joka vaatii sopivasti aivonystyröiden rasittamista.
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti