Vihreän joen varrella Abiskon kansallispuistossa

Koska Saltstraumenin leirintäalue ei ollut telttailijan kannalta kovin kummoinen, eikä sen puoleen tuulinen sääkään, päätettiin nostaa kytkintä heti aamulla. Samalla muutettiin lennossa suunnitelmaa, ja päätettiinkin lähteä Fauske – Arjeplog – Luulaja -reitin sijasta Narvikin kautta Abiskoon, kun siitä oli kovasti kuulunut kehuja.

Geokätköjen perässä päädyimme Tømmerneset-nimiseen paikkaan pitämään evästaukoa. Siellä oli hyvin varusteltu levähdyspaikka ja vieressä meni Sagelvan joki, jossa hienojen maisemien lisäksi oli myös kaksi peuraa esittävää kalliopiirrosta, jotka on tehty n. 7800 eaa. Kävimme seikkailemassa kallioilla ja tsekkaamassa piirrokset, lokkaamassa kätkön ja sitten palasimme takaisin levähdyspaikalle laittamaan ruokaa tyytyväisenä siitä, että jälleen kerran geokätköily toi meidät piipahtamaan näinkin hienoon paikkaan.

Matka jatkui upeissa maisemissa ja isoja siltoja ylittäen niin Arkenesissa kuin Narvikissakin. Narvikin ei jääty sen pitempään viipyilemään, vaan jatkettiin vauhdilla kohti Ruotsin rajaa. Ruotsin puolella poikettiin ICAan hakemaan vähän evästä. Kello alkoi olla jo paljon, mutta onneksi matkaakaan ei ollut enää kuin nelisenkymmentä kilometriä.

Illansuussa oltiin perillä Abiskossa ja buukattiin heti telttapaikka kahdeksi yöksi, vaikka Norjan hyvätasoisten leirintäalueiden jälkeen oltiin hiukan ihmeissämme askeettisesta telttailualueesta. Autoaakaan ei saanut viedä likimainkaan metikköä, jonne teltta oli tarkoitus pykätä pystyyn. Huoltorakennuksen virkaa toimitti pienehkö parakki, jossa pikkuriikkinen keittiötila, sekä yksi suihku ja pari vessakoppia naisille ja vastaava setti miehille. Mutta siellä oltiin lähellä luontoa! Kun leiri oli saatu ensin roudattua autolta puiden siimekseen ja sen jälkeen pystyyn, nautittiin silmiähivelevän upeasta auringonlaskusta ja näköalasta kylmenevässä kesäillassa. Leiriytyvä väkikin oli ihan erilaista kuin aiemmilla alueilla. Abiskossa kuljettiin kunnon vaellusvarusteissa, joten oli selvää, että sinne oli tultu patikoimaan ja vaeltamaan. Tunsin pientä alemmuuskompleksia vanhoissa futisverkkareissani, mutta vatsassa kasvava uusi retkeiljän alku aiheutti sen, että omat huikeat vaellushousuni eivät enää sopineet jalkaan, joten verkkareihin oli tyydyttävä. Tässä vaiheessa lomaa oli myös viimeistään selvää, että lomareissun alkupuoliskolla piinanneet yli 30 asteen helteet olivat todellakin ohi. Yöllä päällä sai olla monta kerrosta vaatetta ja makuupussin päällä vielä fleecepeitto ja siltikin oli kylmä.

Aamulla – enemmän tai vähemmän levänneinä – ponkaistiin pystyyn ja lähdettiin käyskentelemään Abiskon ihmeitä kohti. Mukana oli eväsvärkkiä lounasta varten, vaikka tarkoitus oli patikoida vain muutama kilometri, kun pari päivää aiemmin tehty jäätikköretkikin tuntui vielä vähän jäsenissä. No onneksi oli eväät, koska ajauduimme kulkemaan taas hiukan pitemmän kautta. Mutta voi veljet, että oli upea paikka! Kuvat puhukoon puolestaan!

Onneksi olimme ottaneet telttapaikan kahdeksi yöksi, koska kiireettömästi kävellen ja maisemia ihastellen palasimme leiriin vasta alkuillasta. Oli ihanaa, että leiri oli valmiina odottamassa väsyneitä, mutta onnellisia retkeiljöitä.

 

Saltstraumen – yksi maailman voimakkaimmista vuorovesivirroista

Sunnuntain jäätikköseikkailusta toipuminen vaati kunnon latautumista, ja yritys oli ainakin hyvä. Vähän turhan varhain seuraavana aamuna kuitenkin taas kuumuus hiipi telttaan ja herätti reissaajat. Ei muuta kuin ylös, ulos ja aamupalan tekoon, jotta matka voi jatkua!

Kun leiri oli pistetty pakettiin, astiat tiskattu ja vesivarastot täytetty, päätettiin vielä pikaisesti käydä tsekkaamassa leirintäalueen vieressä oleva näköalapaikka, jota Polarcampin respa meille edellisenä iltana suositteli. Muutama sata metriä pientä polkua ylöspäin ja kieltämättä päästiin jälleen kauniiden maisemien äärelle. Vaikka matka ei ollut järin pitkä, niin hikihän siinä meinasi taas tulla, kun aurinko viritteli aamupäivän edetessä porotustaan yhä lämpimämmäksi. Vuonomaisemaa ihaillessa bongattiin myös Jetvikiin menevä lautta. Vastaavalla kyydillä mekin kohta mentäisiin.

Kilboghavnin lauttasatamaan oli Polarcampista muutama kilometri matkaa, joten siinäpä ei nokka kauan tuhissut, kun kruisailtiin paikan päälle. Seuraavan lautan lähtöön oli vielä aikaa, joten kerittiin rauhassa geokätköilemään, ennen kuin ajettiin auto jonoon. Sitten taas odoteltiin vähän lisää ja vetäydyttiin jätskiemme kanssa hellettä pakoon kioskin varjoisalle puolelle, samalla kun silmä lepäsi kauniissa maisemassa.

Lopulta päästiin ajamaan laivalle ja siirryttiin keulakannelle nauttimaan aurinkoisesta päivästä. Vuonolla kuitenkin tuuli niin, että tukka meinasi lähteä, eikä kyse ollut todellakaan mistään lämpöisestä puhurista, joten hyvin nopeasti siirryttiin sisätiloihin ihastelemaan maisemia mukavasti ikkunan läpi. Tiedossa oli, että jossain kohtaa lauttamatkaa ylittäisimme napapiirin, ja iloksemme asiasta myös kuulutettiin lautalla. Kuulutuksessa myös kerrottiin, mihin päin kannattaa katsoa, joten ylitys ei jäänyt huomaamatta, vaan ehdimme hyvin ulkokannelle tähystämään ja kuvaamaan rannalle pystytettyä napapiirin merkkiä. Kokemus tämäkin, kun aiemmin ollaan ylitetty napapiiri vain maata pitkin.

Jetvikin satamaan saavuttaessa nälkä alkoi jo vähän kurnia suolen mutkassa, joten päätettiin pysähtyä heti, kun löytyy kiva levähdyspaikka. Emmekä joutuneet pettymään tälläkään kertaa, vaan kohta reissukokki Jontttu kokkaili jo herkullista makrillipastaa Tjongfjordenin henkeäsalpaavan upeissa vuonomaisemissa.

Lounaan jälkeen matka jatkui kohti Saltstraumenia, mutta pariin paikkaan vielä pysähdyttiin geokätköilemään ja ihailemaan maisemia. Halsassa pääsimme taas näkemään Svartisenin, tosin ihan päinvastaiselta puolelta mitä edellisenä päivänä. Se antaa jäätikön koolle vähän perspektiiviä, että autolla ja lautalla on tultu toista sataa kilometriä ja yhä vaan sama jäätikkö on näköpiirissä. Halsan levähdyspaikalla on myös jäätikön kunniaksi pystytetty Svartisen-monumentti, sekä läheisen pellon reunassa hyvinkin iloisia pyöröpaaleja.

Vielä muutama räpsy matkan varrelta Storvikistä ja Kjellingstraumbrualta…

…kunnes edessä viimein häämötti Saltstraumenin silta. Jos olinkin etukäteen kotona ja työpaikalla puhellut, että voimme ihailla vuolasta vuorovesivirtaa sillalta, tulin heti autolla sen yli mentäessä toisiin aatoksiin. Kyse on niin valtavasta rakennelmasta – 768 m pitkä silta, joka kaartaa yli 40 metrin korkeuteen – että käyskentely sen kapealla kävelytiellä puuskaisen tuulen riepoteltavana on niin kaukana mukavuusalueeni tuolla puolen, ettei tule kyseeseenkään. Sen sijaan jalkauduimme viereisen turisti-informaatiokeskuksen parkkipaikalle ja kävelimme turvallisesti maata pitkin virran rantaan. Saltstraumen on yksi maailman voimakkaimmista vuorovesivirroista, jossa jopa 400 miljoonaa kuutiota merivettä kulkee kuuden tunnin välein edestakaisin. Vuorovesi ei ollut juuri sillä hetkellä voimakkaimmillaan, mutta olihan siinä silti melkoinen virtaus. Siihen aikaan iltapäivästä tai alkuillasta kyseessä oli uskoakseni laskuvesi.

Tässä vaiheessa ei vielä kaivettu kalastusvehkeitä esille, vaan lähdettiin käymään ruokakaupassa ja sen jälkeen etsimään leiripaikkaa. Saltstraumen Camping oli melko suolaisen hintainen ja teltoille ei ollut suuren suurta nurmikkolänttiä varattuna, mutta ihan kiva leiri siihenkin saatiin pystyyn. Lomailusäässä oli selkeästi tapahtumassa muutos kylmempään ja kun illemmalla lähdimme virvelit olalla takaisin Saltstraumenin rantaan, sai vaatetta pukea päälle reilusti enemmän kuin kertaakaan aiemmin koko reissulla. Ilta oli kaunis, mutta tuulinen ja nyt toiseen suuntaan virtaava vesi näytti hurjalta. Moni muukin oli paikalla narraamassa kaloja, mutta saalista en nähnyt kenenkään saavan. Omasta virvelistä katkesi siima, enkä oikein tiedä lensikö viehe selän taakse kallioille vai Saltstraumenin pyörteisiin, mutta kalastusintoni latistui siihen ja päätin jatkaa harrastusta seuraavan kerran jossain vähän seesteisemmissä olosuhteissa. Jonttu jaksoi yrittää pitempään, mutta eipä hänenkään koukkuunsa tarttunut muuta kuin rannan kasvillisuutta ja jonkun toisen kalastajan siima. Lopulta pakkasimme vehkeet kasaan ja tallustelimme auringonlaskua ja kesytöntä vuorovesivirtaa ihastellen takaisin leirintäalueelle.

Yöllä tuuli riepotteli telttaa, niin etten oikein saanut nukuttua. Jonttu vakuutteli, että kyseessä on vaellusteltta, joka kyllä kestää kovankin tuulen vaikka avoimessa tunturimaastossa. En kuitenkaan ollut täysin vakuuttunut, vaan nukuin vain toisella silmällä ja seurailin huolestuneena tilannetta. Siinähän se teltta oli ihan paikoillaan vielä aamullakin, joten Jonttu taisi olla aivan oikeassa. Joitakin asuntoautojen etutelttoja campingalueella sen sijaan oli jouduttu purkamaan yöksi, ettei kova tuuli olisi riepotellut niitä rikki.

Kaikki päättyy aikanaan – niin myös Lapin road trip

Muutama päivä sitten sunnuntaina oli viimeinen reissupäivä, joka sisälsi lähinnä  automatkan Oulusta Poriin ja hiukan geokätköilyä vielä, että saatiin molemmille 30 lokkausta tämän road tripin puitteissa.

Etelään päin tultaessa levähdysalueiden taso verrattuna etenkin Pohjois-Norjan vastaaviin on surullisen suuri. Siinä missä norjalaisella levähdysalueella on vessat, useita pöytäryhmiä eväiden syöntiin, kunnon roskikset ja päivittäinen huolto/ylläpito, oli esim. lounaspaikkanamme palvelleella levähdysalueella (tiellä 63 Toholammen ja Kaustisten välillä) yksi lahoava pöytä sekä roskia ja käytettyjä vessapapereita pitkin lähimetsää – ja haju hetkittäin sen mukainen. Ymmärrän toki, ettei Suomessa rahat mitenkään riitä kaikkien levähdysalueiden ylläpitoon, siksi jokaikinen paikalla pysähtyvä niin kuin luonnossa liikkuvakin voisi viedä omat roskansa mukanaan! Siistille levähdyspaikalle on paljon mukavampi tulla!

No, onneksi on sentään Saarijärven levähdyspaikka upeine järvimaisemineen ja pitkine laitureineen Jalasjärven ja Parkanon välisellä tieosuudella. Vähän sekin alkaa jo ränsistyä vanhuuttaan, mutta on kuitenkin yleisilmeeltään edelleen siisti. Sinne on aina ilo pysähtyä.

Kotona oltiin illalla yhdeksän maissa. Auton matkamittari näytti siinä vaiheessa rapsakkaa 2900 kilometriä. Yllättävän kevyesti matka oli kaikkineen sujunut, eikä autossa istuminen tuntunut missään vaiheessa tuskaiselta. 9,5 päivän road tripillä kerittiin näkemään ja kokemaan paljon, mutta paljon jäi vielä näkemättäkin. Eniten jäi ehkä kaivelemaan, että käsivarressa missattiin ukkosennusteiden takia patikointi kolmen valtakunnan rajalle, mutta onpahan hyvä syy sitten lähteä ensi vuonna uudestaan! Tulevia reissuja varten meidän pitää ehkä vähän karsia määrää, mitä kaikkea haluamme nähdä, ja varata enemmän aikaa niihin paikkoihin, joissa pysähdymme. Mutta kaiken kaikkiaan Lapin road trip oli erittäin onnistunut ja huikean hieno reissu!

 

Kun on käynyt tarpeeksi pohjoisessa, alkaa Oulukin tuntua jo Etelä-Suomelta

Leviltä kruisailtiin aika haipakkaa kohti Rovaniemeä geokätköillen Ounasjoen varrella olevilla laavuilla. Rovaniemellä oli pakollinen pysähdys Joulupukin pajakylässä, jossa käytiin moikkaamassa joulupukkia ja vähän shoppailemassa. Aika jännää oli mennä pitkästä aikaa pukin pakeille, mutta olihan se ihan kiva pukki ja tiesi, että porilaiset tekevät yhtäkkiä kaikkia juttuja. Ja niinhän se on, yhtäkkiä käytiin tälläkin reissulla huiputtamassa Saana, valloittamassa Tromssa ja sujahtamassa Altan kautta takaisin Suomeen.

Jatka artikkeliin Kun on käynyt tarpeeksi pohjoisessa, alkaa Oulukin tuntua jo Etelä-Suomelta

Levi

Olipa kyllä maailman paras idea varata huone Hullusta Porosta! Iloinen yllätys oli, että kesäaikaan hostellivieraat majoitetaan hotellin puolelle, joten saimme huoneen aivan Levi-keskuksesta, kun hostelli olisi ollut parin kilometrin päässä. Levi-keskus on kyllä hieno paikka näin kesälläkin, mutta voi kun oli hiljaista ja kaikki kaupat ja suurin osa ravintoloista ja baareista oli kiinni. Coloradoon ehdimme puoli tuntia ennen sulkemisaikaa, mutta lupasivat meille vielä ruokaa. Niinpä vedettiin wingsit ja huurteiset pika pikaa. Ai että, oli hyvää! Sen jälkeen hotellihuoneessa jonottamatta suihkuun ja oikeaan sänkyyn nukkumaan! 😄 Pientä luksusta loman loppumetreillä. Varsinkin kun ulkona satoi vettä niin kuin sen kuuluisan Esterin hanurista, ja tunturikin oli kadonnut lähes kokonaan pilveen.

Aamulla keli oli jo hiukan kirkastunut, vaikkakin raskaita pilviä roikkuu taivaan täydeltä edelleen. Välillä jostain raosta pääsee kuitenkin aurinkokin pilkahtamaan. Käytiin pikaisesti tsekkaamassa, miltä Tuikku näyttää näin kesällä. Ei se ihan yhtä dramaattinen nyt ole, kuin talvella täydessä kuurassa. Jännä oli nähdä sekin millaista kivirakkaa Levin rinteet ovat ainakin Tuikun puolella. Eipä ole talvikeleillä asiasta ollut aavistustakaan.

Kohti etelää

Karu totuus iski vasten kasvoja: loma alkaa lähestyä loppuaan ja meidän on pakko suunnata kohti etelää. Kävimme aamulla vielä Altan museossa hämmästelemässä kivikautisia kalliomaalauksia. Vähän erilaisessa museossa kuljetaan ”luontopolkua” pitkin 3 kilometrin lenkki vehreässä rinteessä, jossa siellä täällä pilkottaa tuhansia vuosia sitten koristeltuja kallioita. Olihan siellä toki sisälläkin näyttelytiloja.

Museokierroksen jälkeen suunnattiin auton nokka kohti Suomi-neidon olkapäätä. Tie kohti Kautokeinoa kulki jylhää rotkoa pitkin, ja oli yksi road tripin upeimmsta teistä maiseman puolesta.

Matkan varrella ollaan lähinnä vain geokätköilty muutaman kerran, ylitetty valtakunnan raja sateisessa kelissä ja posotettu sitten kohti Leviä. Lämpötilakin putosi matkalla 13 asteeseen, mikä tuntui jo hieman vilakalta 30 asteen heltieden jälkeen.

Harmaus ei selkeästikään ole muuksi muuttumassa, joten ensi yöksi päätimme varata katon pään päälle ja majoittua Hostel Hullu Porossa. Reittivalinta ei mennyt ihan nappiin, kun lähdettiin oikaisemaan(?) Puljun erämaan läpi. Tie vaikuttaa siltä, kuin asfaltti olisi vedetty suoraan suon päälle ilman pohjatöitä, mutta eiköhän tätäkin kautta perille päästä, vaikka on tässä aika monta kymmentä kilometriä jäätävää rynkytystä.

Geoilua ja hukattuja vieheitä

Kyllä vaan sitä autossakin pystyy nukkumaan varsin sikeästi, vaikka nukkuma-asento ei ole paras mahdollinen ja sadekeli sai sisäilman kosteaksi kuin sademetsässä. Uusi päivä valkeni pilvisenä, mutta kun aamun aloittaa munakkaalla ja pavuilla, siitä tulee väistämättä ihan hyvä.

Suunnitelmana oli siirtyä parin sadan kilometrin matka Altaan geokätköillen ja kalastellen. Ekasta paikasta nousi pari pientä ja niljakasta kalaa, jotka päästettiin takaisin veteen kasvamaan kokoa, ja muissa paikossa sitten lähinnä hukattiin viheitä, jotka tarttuivat pohjaan tai kasvillisuuteen. Geokätköily tarjosi sentään monta kiinnostavaa paikkaa, jotka olisi taatusti muuten missattu.

Kun pikku nälkä alkoi kutitella suolen mutkassa, oli tavoitteeksi asetettu, että syömme tänään tuoretta, itse pyydettyä kalaa ja perunamuusia, mutta isomman nälkäkiukun välttämiseksi päädyimme lopulta pistämään hernesopat tulille.

Vatsa täynnä on hyvä jatkaa matkaa ja taivuimmekin melkoisiin urheilusuorituksiin geokätköillessä. Ja siinä missä Norjan puolella oli enimmäkseen bongattu tiellä vain lampaita, alkoi Altaa lähestyttäessä näkyä taas enemmän poroja. Kuten Suomessa porot kulki isännän elkein tiellä, tekee lampaat näemmä saman Norjan Lapissa. Jos pikku karitsaisella tulee nälkä keskellä tietä, niin autot ehtivät kyllä odotella, kun lapsukainen käy emon maitobaarissa tukkien kokonaan toisen kaistan..

Vähän ennen Altaa jäimme vielä ison sillan kupeeseen kalastelemaan muiden suomalaisten kanssa. Kalat hyppelivät silmiemme alla suorastaan röyhkeästi, mutta merikasvillisuutta lukuun ottamatta mitään ei tarttunut koukkuun. Saaliin puuttumisen aiheuttamaa mielipahaa lievensi iloinen yllätys, kun  bongasimme pyöriäisiä polskimassa edessämme. Olipa hienoa!

Illan suussa saavuimme vihdoin Altaan ja pystytimme leirin jälleen joen rantaan paikalliselle leirintäalueelle. Koska edellisenä iltana ukkonen sotki suunnitelmat, korkattiin skumpat vasta Altassa ja juhlistettiin joen varressa tuoretta kihlausta. Sadetta rupesi taas ripisimään, mutta kelpaahan auringonlaskua ihastella myös teltan absidin suojista.

Sinisiä vesiä, sormuksia ja ukkosia

Keskiviikkona oli aika pakata leiri Tromssan leirintäalueelta. Iloinen yllätys oli, että pari päivää hukassa olleet aurinkolasit löytyivät samassa yhteydessä – teltan pohjalta makuupussien, makuualustojen ja muiden vermeiden alta. Guccit olivat hieman nuhruiset, mutta täysin ehjät, joten lasit päähän ja menoksi!

Helteiseesä kelissä kruisailimme autolautalle ja siitä yli jorpakon toiselle puolelle Svensbyhyn. Päämääränä oli neljän kilometrin pikku patikointi Blåvatnetiin. Hellettä oli taas ihan liikaa (~ +30°C), maasto hieman hankalaa ja kilometritolkulla jatkunut kivikkoinen erämaa sai jo melkein uskon loppumaan, mutta Blåvatnet oli kyllä jälleen kerran kaiken vaivan arvoinen. Upea sininen järvi ja taustalla siintävät jäätikköiset vuoret. Siinä ”sinisen laguunin” rannalla pujotimme myös sormukset sormiimme. ❤

Kihlajaispäivällinen jäi suunniteltua lyhyemmäksi, kun vuorten takaa tupsahti tymäkkä ukkosrintama. Kamat kasaan ja turbovaihteella kohti parkkipaikkaa. Erämaa ilman minkäänlaista suojapaikkaa ei todellakaan houkuteluut jäämään ukkosta pitelemään. Paluumatkalla keli kuitenkin kirkastui sen verran, että puurajan tienoilla pysähdyttiin viimeistelmään eväshetkemme ja parkkipaikan kupeessa keitettiin vielä kihlajaiskahvit.

Kovin pitkälle ei päästy vielä autolla etenemään, kun jouduimme ukkosrintamaan ja olihan kyllä myräkkä! Välillä tuli vettä niin paljon, että tietä näkyi ehkä metrin eteen päin, tai sitten ei sitäkään. Siitä selvittiin jotenkin ja heilautettiin taas lautalla meren yli Olderdaleniin. Keli jatkui sateisena, joskaan ei enää niin äärimmäisenä mitä aiemmin, mutta teltan pystytys ei säästä johtuen ollut vaihtoehto. Koska mitään muutakaan sopivaa majoitusta ei myöhään illalla enää löytynyt, nukutaan kihlajaisyö autossa E6-tien varrella levähdyspaikalla, jossa on kourallinen muitakin leirityjiä. Ei aivan sitä mitä suunniteltiin, mutta kokemus tämäkin.

Stromsø… eiku Tromsø

Tromssa oli siinä määrin kiva paikka, että jäimme sinne pariksi yöksi. Keli jatkui helteisenä, joten päätimme tiistaiaamuna lähteä biitsille. Ei muuta kuin auto alle ja Tromssan upeaa siltaa pitkin Tromssan saarelle (leirintäalue oli mantereen puolella Tromsdalenissa). Puistoalue ja ranta olivat todella mukavia ja väkeä oli paljon, mutta juurikaan kukaan ei ollut uimassa. Syykin selvisi, kun kirmasimme veteen, joka oli jäätävän kylmää. Mutta hullut suomalaist ui vedessä kuin vedessä, ja olihan se ainakin vilvoittavaa. Uinnin jälkeen pyörittiin saarella katselemassa ja paluumatkalla eksyttiin sen verran, että lopulta päädyimme ajamaan tunneliin 100 m meren pinnan alapuolelle. Kokemus sekin ja mantereen puolelle kuitenkin päästiin.

Illemmalla lähdimme leiristä vielä kävellen liikenteeseen. Ensin pysähdyttiin ihastelemaan Jäämeren katedraalia ja sitten kiidettiin gondolihissillä ylös Fløyan rinteelle n. 400 metrin korkeuteen ihastelemaan Tromssaa ylhäältä käsin. Päätettiin myös yhtäkkiä käydä lokkaamassa geokätkö, mikä tarkoittikin hikistä kiipeämistä tunturia vielä reilusti ylöspäin. Mutta näköala oli jälleen kerran vaivan arvoinen. Palkinnoksi hikoiluista nautittiin sitten huurteiset Isbjørn-oluet. Ai että oli hyvää, mutta vatsahan siitä mukavasti menee sekaisin, joten takaisin leirintäalueelle tultiin ripeästi oikopolkuja. Myöhemmin bongasimme saman oluen gluteenittomana. Täytyy pistää ostoslistalle.

Geoillen Norjaan

Alkuperäinen suunnitelma tälle päivälle oli lähteä kävelemään kolmen valtakunnan rajalle, mutta alueelle luvatut ukkoset saivat meidät muuttamaan suunnitelmaa. Eikä jalatkaan olleet ihan parhaassa vireessä eilisen Saana-jolkottelun jälkeen.. Niinpä päätimme lähteä hivuttautumaan autolla kohti Norjaa ja geokätköillä molemmin puolin rajaa. Puurajan yläpuolelle päädyttiin kätköillessäkin, eikä reittikään ollut aina helppokulkuisin, joten hikeä puski pintaan, mutta kätköjä tuli kuitenkin lokattua.

Valtakunnan rajan jälkeen pysähdyttiin ihastelemaan  Rovijoen putousta. Tätä nähtävyyttä ei ole edes merkitty mitenkään, se vain täytyy tietää! Upea vesiputous, joka sai ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi.

Maisemat Norjassa on muutenkin kyllä mahtavia, jylhiin vuoriin yhdistyy vihreys ja vehreys, ja väleistä pilkottaa Jäämeri. Olin kotona helteen kourissa kärvistellessäni aika varma, että Jäämeren äärellä sitten ainakin on mukavan viileää. Ja katin kontit, hikeä pukkasi pntaan, kun hetkeksi pistäydyttiin ulos auton ilmastoinnin vaikutuspiiristä. Lämmintä näytti olevan siinä kolmenkympin hujakoilla. Mihinkähän tästä lämpötilasta voisi oikein reklamoida?!

Alkuillasta saavuttiin Tromssaan ja tehtiin leiri Tromsø Campingiin. Tämä leirintäalue on jotain ihan muuta, mitä ensimmäisen yön majoitus Kalajoella. Kaikki on siistiä ja modernia, ja teltalle löytyi mitä ihanin paikka puron varresta. Teltan ovesta voi ihastella solisevaa vettä. Puron vesi taitaa virrata vuorten jäätiköiltä, kun on niin vilakkaa. Viileyden sai koke myös Jontun kengät ja sukat, kun matka vastarannan geokätkölle keskeytyi pikku puljaukseen.