Kohti kotia muutaman pysähdyksen taktiikalla

Abisko oli tämän kertaisen roadtrippimme viimeinen varsinainen luontoelämyskohde. Sieltä lähdettiin kruisailemaan kohti Haaparanta-Tornion kaksoiskaupunkia. Matkalla tiirailtiin auton ikkunoista mm. Kiirunan kaivoskaupunkia, jota ollaan siirtämässä toiseen paikkaan yhä syvemmälle yltävien kaivausten päältä. Jylhät maisemat alkoivat vaihtua vähän ”tavallisemmiksi” kun Suomi tuli vähitellen lähemmäs. Tarkoitus oli jäädä yöksi Haaparantaan, mutta hurautettiin vahingossa vauhdilla ohi siitä leirintäalueesta, mitä oltiin suunniteltu. Haaparannan keskustan kupeessa oleva alue ei vaikuttanut kovin houkuttelevalta, joten käytiin kaupungilla vain vetäisemässä kunnon kebabmätöt ja heilautettiinkin sitten rajan yli Tornion puolelle telttailemaan. Mikä oiva päätös! Kun leiri oli pystyssä ja oli aika kirmata suihkuun pesulle, kävi ilmi, että saunat olivat edelleen kuumina sekä naisten että miesten puolella, vaikka saunavuoro oli jo päättynyt. Voi että miten autuasta oli reissussa rähjääntyneiden retkeläisten päästä kunnon löylyihin!

Seuraava päivänä sitten shoppailtiin oikein antaumuksella sekä Haaparannan että Tornion puolella, ja Ikeassa käytiin tietysti pupeltamassa perinteiset lihapulla-annokset. Kun kauppoja oli kierretty riittävästi, kruisailtiin rapsakka tunti Iihin asti ja pistettiin teltta pystyyn Iin sillat -matkailukeskukseen. Ihan mukava paikka sekin ja ympärillä olisi ollut varmasti kivaa nähtävää, mutta me kävimme lähinnä nyt vain yöpymässä ja jatkoimme aamulla taas matkaa kohti etelää.

Viimeiseksi pysähdyspaikaksi valikoitui pienen arpomisen jälkeen jälleen Vaasa, jossa oltiin myös reissun ensimmäinen yö. Sää ei olisi juuri erilaisempi voinut olla. Siinä missä reissun alussa kärvisteltiin yli 30 asteen helteessä, sai nyt pukea ulkoilupuvun alle kerrastoa ja varustautua pipoin ja hanskoin, kun lähdettiin illalla vielä kävelymatkan päähän pelaamaan minigolfia. Kivaa oli, vaikkakin aika vilpoista! Suosittelen kyllä lämpimästi Botnia Minigofia, jos sattuu Vaasassa kaipaamaan mukavaa ulkoilmatekemistä. Alue on siisti ja tyylikäs ja radat ovat hyvässä kunnossa, joten siellä on kyllä ilo pelailla.

Jos oli illalla vilposta pelailla, yöllä vasta kylmä olikin. Jontulla ei ollut hätää Haaparannasta ostamassaan uudessa Marmot-makuupussissa, mutta itse meinasin vaipua hypotermiaan vaikka päällä oli lähes kaikki mitä löytyi. Yöllä Jonttu joutui vielä kasailemaan pinon ulkovaatteita päälleni, vaikka olin merinokerrastossani jo hautautuneena makuupussiin sekä sen sisällä olevaan makuupussilakanaan, ja niiden päälle leviteltyihin fleecehuopiin. No, jäin henkiin, mutta mieleen pälkähti kyllä ajatus, että ehkä jossain vaiheessa voisi päivittää 30 vuotta palvellutta makuupussia vähän modernimpaan ja ennen kaikkea lämpimämpään. Vaikka ei se huono ole tuo vanhakaan makuupussi.

Sunnuntaina 4.8. oli jäljellä sitten enää lyhyt etappi Vaasasta kotiin. Matkalla taas geokätköiltiin ja ajatus oli poiketa myös Kristiinankaupunkiin, syömään oikein johonkin ravintolaan. Mutta eipä siellä ollut mikään auki. Pyöriskeltiin autolla siellä muutama tovi ja lähdettiin sitten pois päin. ABC:llä saatiin sitten vatsa täyteen, vaikkei se nyt ollut ihan sitä mitä oltiin päivällishetkeltämme toivottu.

10 päivää oltiin reissussa ja auton mittariin kertyi 2.558,7 km. Oli tälläkin kertaa aivan upea roadtrip! Mutta paljon on vielä nähtävää, joten seuraavaa reissua odotellessa… 🙂

Vihreän joen varrella Abiskon kansallispuistossa

Koska Saltstraumenin leirintäalue ei ollut telttailijan kannalta kovin kummoinen, eikä sen puoleen tuulinen sääkään, päätettiin nostaa kytkintä heti aamulla. Samalla muutettiin lennossa suunnitelmaa, ja päätettiinkin lähteä Fauske – Arjeplog – Luulaja -reitin sijasta Narvikin kautta Abiskoon, kun siitä oli kovasti kuulunut kehuja.

Geokätköjen perässä päädyimme Tømmerneset-nimiseen paikkaan pitämään evästaukoa. Siellä oli hyvin varusteltu levähdyspaikka ja vieressä meni Sagelvan joki, jossa hienojen maisemien lisäksi oli myös kaksi peuraa esittävää kalliopiirrosta, jotka on tehty n. 7800 eaa. Kävimme seikkailemassa kallioilla ja tsekkaamassa piirrokset, lokkaamassa kätkön ja sitten palasimme takaisin levähdyspaikalle laittamaan ruokaa tyytyväisenä siitä, että jälleen kerran geokätköily toi meidät piipahtamaan näinkin hienoon paikkaan.

Matka jatkui upeissa maisemissa ja isoja siltoja ylittäen niin Arkenesissa kuin Narvikissakin. Narvikin ei jääty sen pitempään viipyilemään, vaan jatkettiin vauhdilla kohti Ruotsin rajaa. Ruotsin puolella poikettiin ICAan hakemaan vähän evästä. Kello alkoi olla jo paljon, mutta onneksi matkaakaan ei ollut enää kuin nelisenkymmentä kilometriä.

Illansuussa oltiin perillä Abiskossa ja buukattiin heti telttapaikka kahdeksi yöksi, vaikka Norjan hyvätasoisten leirintäalueiden jälkeen oltiin hiukan ihmeissämme askeettisesta telttailualueesta. Autoaakaan ei saanut viedä likimainkaan metikköä, jonne teltta oli tarkoitus pykätä pystyyn. Huoltorakennuksen virkaa toimitti pienehkö parakki, jossa pikkuriikkinen keittiötila, sekä yksi suihku ja pari vessakoppia naisille ja vastaava setti miehille. Mutta siellä oltiin lähellä luontoa! Kun leiri oli saatu ensin roudattua autolta puiden siimekseen ja sen jälkeen pystyyn, nautittiin silmiähivelevän upeasta auringonlaskusta ja näköalasta kylmenevässä kesäillassa. Leiriytyvä väkikin oli ihan erilaista kuin aiemmilla alueilla. Abiskossa kuljettiin kunnon vaellusvarusteissa, joten oli selvää, että sinne oli tultu patikoimaan ja vaeltamaan. Tunsin pientä alemmuuskompleksia vanhoissa futisverkkareissani, mutta vatsassa kasvava uusi retkeiljän alku aiheutti sen, että omat huikeat vaellushousuni eivät enää sopineet jalkaan, joten verkkareihin oli tyydyttävä. Tässä vaiheessa lomaa oli myös viimeistään selvää, että lomareissun alkupuoliskolla piinanneet yli 30 asteen helteet olivat todellakin ohi. Yöllä päällä sai olla monta kerrosta vaatetta ja makuupussin päällä vielä fleecepeitto ja siltikin oli kylmä.

Aamulla – enemmän tai vähemmän levänneinä – ponkaistiin pystyyn ja lähdettiin käyskentelemään Abiskon ihmeitä kohti. Mukana oli eväsvärkkiä lounasta varten, vaikka tarkoitus oli patikoida vain muutama kilometri, kun pari päivää aiemmin tehty jäätikköretkikin tuntui vielä vähän jäsenissä. No onneksi oli eväät, koska ajauduimme kulkemaan taas hiukan pitemmän kautta. Mutta voi veljet, että oli upea paikka! Kuvat puhukoon puolestaan!

Onneksi olimme ottaneet telttapaikan kahdeksi yöksi, koska kiireettömästi kävellen ja maisemia ihastellen palasimme leiriin vasta alkuillasta. Oli ihanaa, että leiri oli valmiina odottamassa väsyneitä, mutta onnellisia retkeiljöitä.

 

Matkalla kohti Ruotsia ja sen yli – Road trip 2019

Kevät meni yhdessä hujauksessa häävalmistelujen ja muiden kiireiden merkeissä, eikä juuri keritty retkeilemään saati sitten kirjoittamaan blogia, mutta nyt kun ollaan Jontun kanssa purjehdittu onnellisesti avioliiton auvoiseen satamaan ja ehditty jo toipuakin häähumusta, on taas aikaa miettiä vähän muutakin. Heinäkuun lopussa lähdettiin jälleen roadtripille, josta toivottavasti tulee meille jokakesäinen perinne.

Koska matkaan  startattiin taas perjantaina vasta työpäivän jälkeen, oli ensimmäiseksi etapiksi valittu maltillisesti pyrähdys Porista Vaasaan. Hellettä oli päivällä rapsakka 30 °C, joten suunnitelma oli selkeä kun illan suussa päästiin Vaasan Top Campingiin: leiri pystyyn varjoisaan paikkaan ja kipin kapin mereen uimaan. Vesi oli kuin linnunmaitoa ja kesäilta kaunis kuin morsian. Kovin pitkälti siitä ei kuitenkaan jääty nautiskelemaan, vaan painuttiin äkkiä pehkuihin seuraavan aamun aikainen ylösnousemus mielessä.

Seuraavana aamuna kello oli herättämässä jo viiden jälkeen, mutta edellisillan logiikan suurehko aukkokohta oli kyllä herättänyt meidät sitä ennen. Leirin pystyttäminen illalla varjokohtaan tarkoitti sitä, että aamuaurinko paistoikin   siihen sitten täysin esteettä, joten lämpötila teltassa kohosi jo aamuyön tunteina ihan riittävän kuumaksi herättääkseen leiriytyjät. Mutta eipä siinä sitten muuta kuin reippaana ylös, leiri kasaan ja kohti kivenheiton päässä olevaa Vaskiluodon satamaa. Puoli seitsemältä paikalla ei ollut vasta kuin kourallinen autoja, joten saatiin hyvä paikka jonosta ja nautittiin kevyttä aamupalaa laivaan nousua odotellessa.

4,5 tunnin pyrähdys M/S Wasa Expressillä oli oikein mukava. Siinä ehti kivasti tutkia koko laivan läpi, käydä hämmästelemässä kaupan tarjontaa, syödä maittavan ja monipuolisen brunssin ja ottaa päikkärit aurinkokannella raikkaassa meri-ilmastossa. Vähän ennen Ruotsia saatiin vielä lokattua yksi geokätkökin laivalta käsin.

Uumajan satamassa kruisattiin täysin vatsoin ja virkistyneinä pois laivalta ja lähdettiin ajelemaan Blåvägeniä eli E12-tietä luoteeseen lähinnä sillä mielellä, että mennään niin pitkälle kuin jaksetaan. Lämpötila kipusi ulkona taas yli kolmenkymmenen asteen, mutta ilmastoidusta autosta kelpasi ihailla komeita maisemia. Matkan varrelle ei kovinkaan kummoisia kaupunkeja osu, mutta jossain keskustassa poikettiin hakemassa jätskit ja muuta tykötarvetta, ennen kuin matka jatkui.

Alkuillasta, kun ruuanlaitto alkoi tuntua ajankohtaiselta, osuttiin puolivahingossa pitämään taukoa kauniin kirkasvetisen järven rantaan. Pulahtaminen vilpoiseen veteen oli kyllä suurinta parhautta paahtavassa helteessä. Paikan ainoa miinus oli kissan kokoiset paarmat, jotka kärkkyivät herkeämättä tilaisuutta pistää paikalle osuneet satunnaiset matkailijat poskeensa.

Mitä lähemmäs Norjan rajaa tultiin, sitä jylhemmiksi ja komeammiksi maisemat muuttuivat. Tuntikausien kruisailu alkoi jo vähän uuvuttaa, joten olisimme mielellämme jääneet yöksi vielä Ruotsin puolelle, mutta eipä siinä sitten ollutkaan mitään kivaa leirintäaluetta tarjolla – eikä itse asiassa kai mitään vähemmän kivaakaan, joten ajettiin sitten Ruotsin halki päivässä ja illalla mentiin rajan yli Norjaan niin, että heilahti. Leiri pistettiin pystyyn Mo i Ranaan ihan hyvätasoiselle leirintäalueelle joen varteen. Vähän matkan päässä joen rannassa puksuttanut kemiantehdas(?) torppasi uimishalut heti alkuunsa, mutta muuten paikassa ei ollut moitteen sijaa.