Lähiretkeilyä

Ei aina tarvi lähteä kauas, kun retkeillään. Lauantaina vietetään Suomen Ladun Nuku yö ulkona -haastetta, ja olimmekin hyvissä ajoin jo päättäneet nukkua yön laavussa Jontun kotitilalla. Koska keli oli perjantaina uskomattoman lämmin siihen nähden, että eletään jo syyskuuta, päädyttiin jo perjantain ja lauantain välisenä yönä viettämään laavulle haaste-etkoja. Ja mikäs siinä ollessa, kun nuotio loi tunnelmaa ja notskimakkara maistui hyvältä, yö oli lämmin ja maaseudulla valosaastekaan ei haittaa tähtitaivaan ihastelua. Syyskuun yössä Linnunratakin erottui taivaankannella upeasti.

En ole koskaan ennen yöpynyt laavussa, joten etukäteen se tuntui vähän jännittävältä, kun ei ole edes sitä teltan seinää erottamassa nukkujaa ympäröivästä luonnosta, mutta eipä se juuri unta haitannut. Laavussa oli mukavan lämmintä ja makuupussi+sisäpussi -yhdistelmällä oli oikein miellyttävä koisia ilman, että olisi tarvinnut pistää paksumpia vaatekertoja päälle. Ainoa miinus oli yön aikana tyhjentynyt makuualusta. Aliexpressiltä ei sittenkään saanut tilattua laatua? Ihme.. 😆

Raikkaassa ilmassa uni tuli hyvin ja taustalla soliseva joki loi rauhoittavaa tunnelmaa. Yöllä joku tuntemattomaksi jäänyt vesilintu, ehkäpä isokoskelo(?), pyrähti äänekkäästi ohi, mutta juuri muita luontoääniä ei yön pimeydessä kuulunut. Paitsi tietysti Jontun tasainen kuorsaus. Aamun valjetessa sitten aktivoituivat joutsenet ja pikkulinnut huutelemaan ja laulelemaan. Enpä muista, milloin olisin viimeksi nukkunut puoli kymmeneen, mutta niin vaan uni maittoi tänä aamuna luonnon helmassa, aamuvirkkujen tirppojen elämöinnistä huolimatta.

Kaikki päättyy aikanaan – niin myös Lapin road trip

Muutama päivä sitten sunnuntaina oli viimeinen reissupäivä, joka sisälsi lähinnä  automatkan Oulusta Poriin ja hiukan geokätköilyä vielä, että saatiin molemmille 30 lokkausta tämän road tripin puitteissa.

Etelään päin tultaessa levähdysalueiden taso verrattuna etenkin Pohjois-Norjan vastaaviin on surullisen suuri. Siinä missä norjalaisella levähdysalueella on vessat, useita pöytäryhmiä eväiden syöntiin, kunnon roskikset ja päivittäinen huolto/ylläpito, oli esim. lounaspaikkanamme palvelleella levähdysalueella (tiellä 63 Toholammen ja Kaustisten välillä) yksi lahoava pöytä sekä roskia ja käytettyjä vessapapereita pitkin lähimetsää – ja haju hetkittäin sen mukainen. Ymmärrän toki, ettei Suomessa rahat mitenkään riitä kaikkien levähdysalueiden ylläpitoon, siksi jokaikinen paikalla pysähtyvä niin kuin luonnossa liikkuvakin voisi viedä omat roskansa mukanaan! Siistille levähdyspaikalle on paljon mukavampi tulla!

No, onneksi on sentään Saarijärven levähdyspaikka upeine järvimaisemineen ja pitkine laitureineen Jalasjärven ja Parkanon välisellä tieosuudella. Vähän sekin alkaa jo ränsistyä vanhuuttaan, mutta on kuitenkin yleisilmeeltään edelleen siisti. Sinne on aina ilo pysähtyä.

Kotona oltiin illalla yhdeksän maissa. Auton matkamittari näytti siinä vaiheessa rapsakkaa 2900 kilometriä. Yllättävän kevyesti matka oli kaikkineen sujunut, eikä autossa istuminen tuntunut missään vaiheessa tuskaiselta. 9,5 päivän road tripillä kerittiin näkemään ja kokemaan paljon, mutta paljon jäi vielä näkemättäkin. Eniten jäi ehkä kaivelemaan, että käsivarressa missattiin ukkosennusteiden takia patikointi kolmen valtakunnan rajalle, mutta onpahan hyvä syy sitten lähteä ensi vuonna uudestaan! Tulevia reissuja varten meidän pitää ehkä vähän karsia määrää, mitä kaikkea haluamme nähdä, ja varata enemmän aikaa niihin paikkoihin, joissa pysähdymme. Mutta kaiken kaikkiaan Lapin road trip oli erittäin onnistunut ja huikean hieno reissu!

 

Kun on käynyt tarpeeksi pohjoisessa, alkaa Oulukin tuntua jo Etelä-Suomelta

Leviltä kruisailtiin aika haipakkaa kohti Rovaniemeä geokätköillen Ounasjoen varrella olevilla laavuilla. Rovaniemellä oli pakollinen pysähdys Joulupukin pajakylässä, jossa käytiin moikkaamassa joulupukkia ja vähän shoppailemassa. Aika jännää oli mennä pitkästä aikaa pukin pakeille, mutta olihan se ihan kiva pukki ja tiesi, että porilaiset tekevät yhtäkkiä kaikkia juttuja. Ja niinhän se on, yhtäkkiä käytiin tälläkin reissulla huiputtamassa Saana, valloittamassa Tromssa ja sujahtamassa Altan kautta takaisin Suomeen.

Jatka artikkeliin Kun on käynyt tarpeeksi pohjoisessa, alkaa Oulukin tuntua jo Etelä-Suomelta

Levi

Olipa kyllä maailman paras idea varata huone Hullusta Porosta! Iloinen yllätys oli, että kesäaikaan hostellivieraat majoitetaan hotellin puolelle, joten saimme huoneen aivan Levi-keskuksesta, kun hostelli olisi ollut parin kilometrin päässä. Levi-keskus on kyllä hieno paikka näin kesälläkin, mutta voi kun oli hiljaista ja kaikki kaupat ja suurin osa ravintoloista ja baareista oli kiinni. Coloradoon ehdimme puoli tuntia ennen sulkemisaikaa, mutta lupasivat meille vielä ruokaa. Niinpä vedettiin wingsit ja huurteiset pika pikaa. Ai että, oli hyvää! Sen jälkeen hotellihuoneessa jonottamatta suihkuun ja oikeaan sänkyyn nukkumaan! 😄 Pientä luksusta loman loppumetreillä. Varsinkin kun ulkona satoi vettä niin kuin sen kuuluisan Esterin hanurista, ja tunturikin oli kadonnut lähes kokonaan pilveen.

Aamulla keli oli jo hiukan kirkastunut, vaikkakin raskaita pilviä roikkuu taivaan täydeltä edelleen. Välillä jostain raosta pääsee kuitenkin aurinkokin pilkahtamaan. Käytiin pikaisesti tsekkaamassa, miltä Tuikku näyttää näin kesällä. Ei se ihan yhtä dramaattinen nyt ole, kuin talvella täydessä kuurassa. Jännä oli nähdä sekin millaista kivirakkaa Levin rinteet ovat ainakin Tuikun puolella. Eipä ole talvikeleillä asiasta ollut aavistustakaan.

Kohti etelää

Karu totuus iski vasten kasvoja: loma alkaa lähestyä loppuaan ja meidän on pakko suunnata kohti etelää. Kävimme aamulla vielä Altan museossa hämmästelemässä kivikautisia kalliomaalauksia. Vähän erilaisessa museossa kuljetaan ”luontopolkua” pitkin 3 kilometrin lenkki vehreässä rinteessä, jossa siellä täällä pilkottaa tuhansia vuosia sitten koristeltuja kallioita. Olihan siellä toki sisälläkin näyttelytiloja.

Museokierroksen jälkeen suunnattiin auton nokka kohti Suomi-neidon olkapäätä. Tie kohti Kautokeinoa kulki jylhää rotkoa pitkin, ja oli yksi road tripin upeimmsta teistä maiseman puolesta.

Matkan varrella ollaan lähinnä vain geokätköilty muutaman kerran, ylitetty valtakunnan raja sateisessa kelissä ja posotettu sitten kohti Leviä. Lämpötilakin putosi matkalla 13 asteeseen, mikä tuntui jo hieman vilakalta 30 asteen heltieden jälkeen.

Harmaus ei selkeästikään ole muuksi muuttumassa, joten ensi yöksi päätimme varata katon pään päälle ja majoittua Hostel Hullu Porossa. Reittivalinta ei mennyt ihan nappiin, kun lähdettiin oikaisemaan(?) Puljun erämaan läpi. Tie vaikuttaa siltä, kuin asfaltti olisi vedetty suoraan suon päälle ilman pohjatöitä, mutta eiköhän tätäkin kautta perille päästä, vaikka on tässä aika monta kymmentä kilometriä jäätävää rynkytystä.

Geoilua ja hukattuja vieheitä

Kyllä vaan sitä autossakin pystyy nukkumaan varsin sikeästi, vaikka nukkuma-asento ei ole paras mahdollinen ja sadekeli sai sisäilman kosteaksi kuin sademetsässä. Uusi päivä valkeni pilvisenä, mutta kun aamun aloittaa munakkaalla ja pavuilla, siitä tulee väistämättä ihan hyvä.

Suunnitelmana oli siirtyä parin sadan kilometrin matka Altaan geokätköillen ja kalastellen. Ekasta paikasta nousi pari pientä ja niljakasta kalaa, jotka päästettiin takaisin veteen kasvamaan kokoa, ja muissa paikossa sitten lähinnä hukattiin viheitä, jotka tarttuivat pohjaan tai kasvillisuuteen. Geokätköily tarjosi sentään monta kiinnostavaa paikkaa, jotka olisi taatusti muuten missattu.

Kun pikku nälkä alkoi kutitella suolen mutkassa, oli tavoitteeksi asetettu, että syömme tänään tuoretta, itse pyydettyä kalaa ja perunamuusia, mutta isomman nälkäkiukun välttämiseksi päädyimme lopulta pistämään hernesopat tulille.

Vatsa täynnä on hyvä jatkaa matkaa ja taivuimmekin melkoisiin urheilusuorituksiin geokätköillessä. Ja siinä missä Norjan puolella oli enimmäkseen bongattu tiellä vain lampaita, alkoi Altaa lähestyttäessä näkyä taas enemmän poroja. Kuten Suomessa porot kulki isännän elkein tiellä, tekee lampaat näemmä saman Norjan Lapissa. Jos pikku karitsaisella tulee nälkä keskellä tietä, niin autot ehtivät kyllä odotella, kun lapsukainen käy emon maitobaarissa tukkien kokonaan toisen kaistan..

Vähän ennen Altaa jäimme vielä ison sillan kupeeseen kalastelemaan muiden suomalaisten kanssa. Kalat hyppelivät silmiemme alla suorastaan röyhkeästi, mutta merikasvillisuutta lukuun ottamatta mitään ei tarttunut koukkuun. Saaliin puuttumisen aiheuttamaa mielipahaa lievensi iloinen yllätys, kun  bongasimme pyöriäisiä polskimassa edessämme. Olipa hienoa!

Illan suussa saavuimme vihdoin Altaan ja pystytimme leirin jälleen joen rantaan paikalliselle leirintäalueelle. Koska edellisenä iltana ukkonen sotki suunnitelmat, korkattiin skumpat vasta Altassa ja juhlistettiin joen varressa tuoretta kihlausta. Sadetta rupesi taas ripisimään, mutta kelpaahan auringonlaskua ihastella myös teltan absidin suojista.

Sinisiä vesiä, sormuksia ja ukkosia

Keskiviikkona oli aika pakata leiri Tromssan leirintäalueelta. Iloinen yllätys oli, että pari päivää hukassa olleet aurinkolasit löytyivät samassa yhteydessä – teltan pohjalta makuupussien, makuualustojen ja muiden vermeiden alta. Guccit olivat hieman nuhruiset, mutta täysin ehjät, joten lasit päähän ja menoksi!

Helteiseesä kelissä kruisailimme autolautalle ja siitä yli jorpakon toiselle puolelle Svensbyhyn. Päämääränä oli neljän kilometrin pikku patikointi Blåvatnetiin. Hellettä oli taas ihan liikaa (~ +30°C), maasto hieman hankalaa ja kilometritolkulla jatkunut kivikkoinen erämaa sai jo melkein uskon loppumaan, mutta Blåvatnet oli kyllä jälleen kerran kaiken vaivan arvoinen. Upea sininen järvi ja taustalla siintävät jäätikköiset vuoret. Siinä ”sinisen laguunin” rannalla pujotimme myös sormukset sormiimme. ❤

Kihlajaispäivällinen jäi suunniteltua lyhyemmäksi, kun vuorten takaa tupsahti tymäkkä ukkosrintama. Kamat kasaan ja turbovaihteella kohti parkkipaikkaa. Erämaa ilman minkäänlaista suojapaikkaa ei todellakaan houkuteluut jäämään ukkosta pitelemään. Paluumatkalla keli kuitenkin kirkastui sen verran, että puurajan tienoilla pysähdyttiin viimeistelmään eväshetkemme ja parkkipaikan kupeessa keitettiin vielä kihlajaiskahvit.

Kovin pitkälle ei päästy vielä autolla etenemään, kun jouduimme ukkosrintamaan ja olihan kyllä myräkkä! Välillä tuli vettä niin paljon, että tietä näkyi ehkä metrin eteen päin, tai sitten ei sitäkään. Siitä selvittiin jotenkin ja heilautettiin taas lautalla meren yli Olderdaleniin. Keli jatkui sateisena, joskaan ei enää niin äärimmäisenä mitä aiemmin, mutta teltan pystytys ei säästä johtuen ollut vaihtoehto. Koska mitään muutakaan sopivaa majoitusta ei myöhään illalla enää löytynyt, nukutaan kihlajaisyö autossa E6-tien varrella levähdyspaikalla, jossa on kourallinen muitakin leirityjiä. Ei aivan sitä mitä suunniteltiin, mutta kokemus tämäkin.

Stromsø… eiku Tromsø

Tromssa oli siinä määrin kiva paikka, että jäimme sinne pariksi yöksi. Keli jatkui helteisenä, joten päätimme tiistaiaamuna lähteä biitsille. Ei muuta kuin auto alle ja Tromssan upeaa siltaa pitkin Tromssan saarelle (leirintäalue oli mantereen puolella Tromsdalenissa). Puistoalue ja ranta olivat todella mukavia ja väkeä oli paljon, mutta juurikaan kukaan ei ollut uimassa. Syykin selvisi, kun kirmasimme veteen, joka oli jäätävän kylmää. Mutta hullut suomalaist ui vedessä kuin vedessä, ja olihan se ainakin vilvoittavaa. Uinnin jälkeen pyörittiin saarella katselemassa ja paluumatkalla eksyttiin sen verran, että lopulta päädyimme ajamaan tunneliin 100 m meren pinnan alapuolelle. Kokemus sekin ja mantereen puolelle kuitenkin päästiin.

Illemmalla lähdimme leiristä vielä kävellen liikenteeseen. Ensin pysähdyttiin ihastelemaan Jäämeren katedraalia ja sitten kiidettiin gondolihissillä ylös Fløyan rinteelle n. 400 metrin korkeuteen ihastelemaan Tromssaa ylhäältä käsin. Päätettiin myös yhtäkkiä käydä lokkaamassa geokätkö, mikä tarkoittikin hikistä kiipeämistä tunturia vielä reilusti ylöspäin. Mutta näköala oli jälleen kerran vaivan arvoinen. Palkinnoksi hikoiluista nautittiin sitten huurteiset Isbjørn-oluet. Ai että oli hyvää, mutta vatsahan siitä mukavasti menee sekaisin, joten takaisin leirintäalueelle tultiin ripeästi oikopolkuja. Myöhemmin bongasimme saman oluen gluteenittomana. Täytyy pistää ostoslistalle.

Geoillen Norjaan

Alkuperäinen suunnitelma tälle päivälle oli lähteä kävelemään kolmen valtakunnan rajalle, mutta alueelle luvatut ukkoset saivat meidät muuttamaan suunnitelmaa. Eikä jalatkaan olleet ihan parhaassa vireessä eilisen Saana-jolkottelun jälkeen.. Niinpä päätimme lähteä hivuttautumaan autolla kohti Norjaa ja geokätköillä molemmin puolin rajaa. Puurajan yläpuolelle päädyttiin kätköillessäkin, eikä reittikään ollut aina helppokulkuisin, joten hikeä puski pintaan, mutta kätköjä tuli kuitenkin lokattua.

Valtakunnan rajan jälkeen pysähdyttiin ihastelemaan  Rovijoen putousta. Tätä nähtävyyttä ei ole edes merkitty mitenkään, se vain täytyy tietää! Upea vesiputous, joka sai ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi.

Maisemat Norjassa on muutenkin kyllä mahtavia, jylhiin vuoriin yhdistyy vihreys ja vehreys, ja väleistä pilkottaa Jäämeri. Olin kotona helteen kourissa kärvistellessäni aika varma, että Jäämeren äärellä sitten ainakin on mukavan viileää. Ja katin kontit, hikeä pukkasi pntaan, kun hetkeksi pistäydyttiin ulos auton ilmastoinnin vaikutuspiiristä. Lämmintä näytti olevan siinä kolmenkympin hujakoilla. Mihinkähän tästä lämpötilasta voisi oikein reklamoida?!

Alkuillasta saavuttiin Tromssaan ja tehtiin leiri Tromsø Campingiin. Tämä leirintäalue on jotain ihan muuta, mitä ensimmäisen yön majoitus Kalajoella. Kaikki on siistiä ja modernia, ja teltalle löytyi mitä ihanin paikka puron varresta. Teltan ovesta voi ihastella solisevaa vettä. Puron vesi taitaa virrata vuorten jäätiköiltä, kun on niin vilakkaa. Viileyden sai koke myös Jontun kengät ja sukat, kun matka vastarannan geokätkölle keskeytyi pikku puljaukseen.

Saanatunturin valloitus

Eilen lähdettiin ”yhtäkkiä kipaisemaan” Saanatunturin huipulle. Matka on noin 4 km suuntaansa, mutta auringon paistaessa täydeltä terältä oli jyrkän polun kipuaminen yllättävön raskasta. Huipulle mentiin silti niin, että heilahti ja maisema oli todellakin näkemisen arvoinen. Samalla lokattiin meidän pohjoisin ja varmasti myös korkeimmalla oleva geokätkö tähän mennessä.

Koska Lapin-Jonttuhan ei samaa reittiä kulje enää takaisin, lähdettiin evästauon jälkeen huipulta omia polkuja kohti Saanajärveä ja sen rannalla olevaa päivätupaa. Olipa kyllä mahtavaa, kun ympärillä vain puutonta erämaata ja täydellinen hiljaisuus. Silloin tällöin vain jokunen poro kirmaili näköpiirissä.

Päivätuvalla laitettiin maistuvaa retkiruokaa ja keitettiin kunnon sumpit, minkä jälkeen jaksettiin jatkaa matkaa kuin uusina ihmisinä. Lähdimme kiertämään järven rantaa pitkin Saanatunturia ympäri ja taas avautui uusia, huikaisevan upeita maisemia. Loppua kohden meno alkoi jo vähän hyytyä ja viimeiset sadat metrit oli jo aika tuskaa. 😀 iPhonen taustaseurannan mukaan päivän aikana tuli lopulta kipsuteltua noin 17 km eli huomattavsti enemmän, mitä alun perin ajateltiin. Mutta oli kyllä todellakin kaiken vaivan arvoinen päiväretki. Ja voi pojat, että uni maittoi, kun saatiin teltta pystyyn Kilpisjärven rantaan!