Joutsijärven ympäri – päivä 1

Olen jo vuosikausia ellen peräti vuosikymmeniä (tai vuosisatoja…) haaveillut Joutsijärven kiertämisestä. Pikku partiolaisena Tammen tilalla Joutsijärven rannalla tuli aikoinaan leireiltyä paljonkin, mutta järven kiertäminen oli jostain syystä jäänyt vain pitkäaikaiseksi haaveeksi. Lapin roadtripin innostamana aloimme suunnitella, että käymme kipaisemassa kyseisen lenkin vielä syksyn aikana, jos vain kivaa keliä riittää. Nuku yö ulkona -viikonloppu sitten antoi lopullisen sysäyksen pistää toimeksi ja siinä vaiheessa vielä sääennustekin lupasi pelkkää aurinkoa seuraavalle viikonlopulle.

15.9.2018 lauantaiaamu kuitenkin valkeni sateisena, mutta onneksi edellisenä iltana ja yönä pienen känkkäränkän kera suoritettu pakkaaminen tehtiin sitä silmällä pitäen, että keli saattaakin olla ”hieman” kostea. Viime hetkillä ajettiin vielä XXL:n kautta hakemaan minun selkääni tulevan Osprey-repun päälle sadesuoja. Jontun rinkassa sellainen jo olikin ja kaikki sisältö oli joka tapauksessa kääräisty muovipusseihin, ettei vaan jouduta yötä kärvistelemään märissä vermeissä.

Vielä automatkalla vettä tuli tuutin täydeltä, mutta Joutsijärvellä pisarointi harveni ja keli oli hetkittäin oikeinkin mukava – ja ainakin raikas. Auto jätettiin Tammen venesataman viereen parkkiin ja ei muuta kuin kantamukset selkään ja menoksi.

Lähdimme kiertämään järveä vastapäivään mm. sillä ajatuksella, että ekalle päivälle saataisiin hippusen pitempi etappi ja toiselle päivälle vähän lyhyempi, jos jäätäisiin yöksi järven vastapuolella olevalle Sisälmystenlahden autiotuvalle. Reitti alkoi melko helppokulkuisessa maastossa ja luonto oli vihreää ja vehreää. Polku oli kuitenkin mukavan vaihtelevaa, kun välillä mentiin pitkospuilla, sitten yliteltiin pieniä siltoja ja jossain kohtaa tuli ylä- ja alamäkeä ja välillä polulla oli vähän juurakkoja tai kiviä. Alkumatkasta pysähdeltiin aika tiuhaan muokkaamaan repun ja rinkan säätöjä, kunnes sopiva kantoasento löytyi.

Meillä oli netistä printattu retkeilykartta mukana, josta oli kiva seurailla matkan etenemistä. Reitti on silti niin hyvin merkitty, että eksyminen vaatii jo taitoa, etenkin kun metsässä polku ei haaraudu mihinkään. Ensimmäinen harhautumisen mahdollisuus oli Silokallion leirikeskuksen paikkeilla, kun kuljettiin kappaleen matkaa tietä pitkin, eikä polun alku ottanutkaan tien poskesta heti silmiin. Oikea reitti kuitenkin löytyi ja pian ohitimme reitin ensimmäisen nuotiopaikan, Rekitaipaleenjärven. Lähistöllä tien vieressä on myös kaivo, jota ei ole merkitty karttaan. Meillä ei kuitenkaan ollut vielä alkumatkasta tarvetta täydentää vesivarastoja, vaan jatkoimme matkaa. Hetkittäin polku muuttui melko kivikkoiseksi, mutta se ainakin pitää mielen virkeänä, kun joutuu vähän katsomaan, mihin jalkansa pistää. Niissä kohdissa myös onnittelimme itseämme kenkävalinnoista, koska hyvin nilkkaa tukevat vaelluskengät olivat todellankin tarpeen.

Muutaman tunnin patikoinnin jälkeen alkoi jo vähän nälkä kutitella suolen mutkassa, joten pysähdyimme Kulhan laavulle kokkailemaan lounasta. Laavun lähistöllä oli myös kuvassa näkyvä pikku mökki,  jonka tarkoitus jäi vähän epäselväksi… Vähän turhan pikkuruinen kesämökiksi, mutta ehkä siellä on tarkoitus säilyttää ruokia suojassa villipedoilta? Tosin suurin uhka ruokavarannoille taitaa olla hiiret ja niitä ei kiviseinä hillitse, kun katon ja seinän väliin oli jätetty rakoa ihan riittävästi.

Laavulla oli ihan komeat puitteet lounastauon viettoon ja miksei yöpymiseenkin, mutta sen ajankohta ei meillä ollut vielä tässä kohtaa. Kun vetelimme nuudelia ja makrillia hyvällä ruokahalulla, alkoi aurinkokin pilkistellä raskaan pilvimassan rakoisista ja elämä hymyili leveästi. 🙂

Kun vatsat oli täynnä, kahvit nautittu ja yksi geoktäkökin lokattu, heitettiin taas kantamukset selkään ja jatkettiin matkaa. Iltaa kohden keli muuttui koko ajan kauniimmaksi ja vaikka päivän rasitukset alkoivat jo vähän painaa jaloissa, jaksoimme silti pysähtyä ihmettelemään ympäristön vehreyttä sekä majavan jättämiä hampaan jälkiä kaatamaansa puun runkoon. Sateen kastelemat pitkospuut ja kivet olivat silti edelleen petollisen liukkaita, vaikka keli oli muuten muuttunut kuivemmaksi. Kostean pitkospuun pintaan asettautuneet märät koivun lehdet olivat Jonttua ovelampia ja niin lensi mies silmänräpäyksessä ketoon rinkkoineen päivineen. Onneksi liukastumisessa ei käynyt sen pahemmin, vaikka se olikin jokseenkin holtiton ilmalento.

Kun lopulta vähän ennen kahdeksaa saavuimme Sisälmystenlahden autiotuvalle, oli tuvassa näköjään jo asukkaita. Se ei liene autiotupien hengen mukaista, että mikään porukka omii sitä yksityiskäyttöönsä, mutta nopea vilkaisu aiemmin tulleen seureen kaljavarantoihin sai meidät nopeasti sille kannalle, että emme jää edes teltalla tuvan pihapiiriin emmekä eteenkään tunge tupaan sisään, jos aiomme saada kunnon yöunet. Niinpä heitettiin vielä kerran reput selkään ja kipitettiin reippaasti 800 metriä takaisin päin Kakkurin laavulle, jossa oli hiljaista ja rauhallista. Illan hämärtyessä pistettiin leiri pystyyn – eli täytettiin makuualustat ja avattiin makuupussit 😉 – ja Jonttu sytytteli nuotiota, joka puiden kosteuden takia paloi vaivalloisesti, mutta paloi kuitenkin. Ennen pimeän laskeutumista kerittiin vielä käydä Kakkurinlammella pesemässä isommat hiet iholta pois. Sen jälkeen kelpasi istua pilkkopiemeässä illassa nuotion äärellä syömässä iltapalaa. Täydellisen hiljaisuuden rikkoivat vain lammelle laskeutuneet joutsenet, jotka kuuluvalla äänellä ilmoittivat tulostaan pitkään ja hartaasti. Nekin kyllä hiljenivät siihen mennessä, kun kömmeimme makuupussien uumeniin nukkumaan.

Nuku yö ulkona

Varsinaisena Nuku yö ulkona -tapahtumapäivänä 8.9. alkava syksy pisti parastaan ja sää oli kaunis kuin morsian. Aurinkoinen päivä kului mukavasti ulkopuuhailuissa. Kalastellakin koitettiin, mutta saalis jäi laihaksi. Onneksi Jonttu oli käynyt kaupan kalatiskin kautta, niin saatiin pistää loimulohi tulille. Lohen valmistumista odotellessa kirmasin vielä illan suussa jokeen huuhtomaan helteisen päivän jälkiä pois. Veden lämpötila oli vielä 17°C, joten alkuihmettelyn jälkeen joessa tarkeni hyvin lutrailla pitemmän aikaa. Myöhemmin pimeyden jo hiipiessä käytiin ottamassa kunnon löylyt savusaunassa.

illan suussa 

Iltapalaksi nautiskeltiin sitten pitkään liekitettyä loimulohta – ai että oli hyvää! Täydellä vatsalla kelpasi vetäytyä laavuun köllimään. Nuku yö ulkona -teemayö oli vielä edeltävää yötäkin lämpimäpi, joten jossain vaiheessa meinasi makuupussissa tulla jopa hikikin. Uni maittoi silti makeasti, vaikka makuualusta oli jälleen tyhjentynyt littanaksi. Paketin mukana tuli kyllä paikkausvermeetkin, mutta mitenkähän sen vuotavan kohdan saisi selville?

Lähiretkeilyä

Ei aina tarvi lähteä kauas, kun retkeillään. Lauantaina vietetään Suomen Ladun Nuku yö ulkona -haastetta, ja olimmekin jo hyvissä ajoin päättäneet nukkua yön laavussa Jontun kotitilalla. Koska keli oli perjantaina uskomattoman lämmin siihen nähden, että eletään jo syyskuuta, päädyttiin jo perjantain ja lauantain välisenä yönä viettämään laavulle haaste-etkoja. Ja mikäs siinä ollessa, kun nuotio loi tunnelmaa ja notskimakkara maistui hyvältä, yö oli lämmin ja maaseudulla valosaastekaan ei haittaa tähtitaivaan ihastelua. Syyskuun yössä Linnunratakin erottui taivaankannella upeasti.

En ole koskaan ennen yöpynyt laavussa, joten etukäteen se tuntui vähän jännittävältä, kun ei ole edes sitä teltan seinää erottamassa nukkujaa ympäröivästä luonnosta, mutta eipä se juuri unta haitannut. Laavussa oli mukavan lämmintä ja makuupussi+sisäpussi -yhdistelmällä oli oikein miellyttävä koisia ilman, että olisi tarvinnut pistää paksumpia vaatekertoja päälle. Ainoa miinus oli yön aikana tyhjentynyt makuualusta. Aliexpressiltä ei sittenkään saanut tilattua laatua? Ihme.. 😆

Raikkaassa ilmassa uni tuli hyvin ja taustalla soliseva joki loi rauhoittavaa tunnelmaa. Yöllä joku tuntemattomaksi jäänyt vesilintu, ehkäpä isokoskelo(?), pyrähti äänekkäästi ohi, mutta juuri muita luontoääniä ei yön pimeydessä kuulunut. Paitsi tietysti Jontun tasainen kuorsaus. Aamun valjetessa sitten aktivoituivat joutsenet ja pikkulinnut huutelemaan ja laulelemaan. Enpä muista, milloin olisin viimeksi nukkunut puoli kymmeneen, mutta niin vaan uni maittoi tänä aamuna luonnon helmassa, aamuvirkkujen tirppojen elämöinnistä huolimatta.

Kaikki päättyy aikanaan – niin myös Lapin road trip

Muutama päivä sitten sunnuntaina oli viimeinen reissupäivä, joka sisälsi lähinnä  automatkan Oulusta Poriin ja hiukan geokätköilyä vielä, että saatiin molemmille 30 lokkausta tämän road tripin puitteissa.

Etelään päin tultaessa levähdysalueiden taso verrattuna etenkin Pohjois-Norjan vastaaviin on surullisen suuri. Siinä missä norjalaisella levähdysalueella on vessat, useita pöytäryhmiä eväiden syöntiin, kunnon roskikset ja päivittäinen huolto/ylläpito, oli esim. lounaspaikkanamme palvelleella levähdysalueella (tiellä 63 Toholammen ja Kaustisten välillä) yksi lahoava pöytä sekä roskia ja käytettyjä vessapapereita pitkin lähimetsää – ja haju hetkittäin sen mukainen. Ymmärrän toki, ettei Suomessa rahat mitenkään riitä kaikkien levähdysalueiden ylläpitoon, siksi jokaikinen paikalla pysähtyvä niin kuin luonnossa liikkuvakin voisi viedä omat roskansa mukanaan! Siistille levähdyspaikalle on paljon mukavampi tulla!

No, onneksi on sentään Saarijärven levähdyspaikka upeine järvimaisemineen ja pitkine laitureineen Jalasjärven ja Parkanon välisellä tieosuudella. Vähän sekin alkaa jo ränsistyä vanhuuttaan, mutta on kuitenkin yleisilmeeltään edelleen siisti. Sinne on aina ilo pysähtyä.

Kotona oltiin illalla yhdeksän maissa. Auton matkamittari näytti siinä vaiheessa rapsakkaa 2900 kilometriä. Yllättävän kevyesti matka oli kaikkineen sujunut, eikä autossa istuminen tuntunut missään vaiheessa tuskaiselta. 9,5 päivän road tripillä kerittiin näkemään ja kokemaan paljon, mutta paljon jäi vielä näkemättäkin. Eniten jäi ehkä kaivelemaan, että käsivarressa missattiin ukkosennusteiden takia patikointi kolmen valtakunnan rajalle, mutta onpahan hyvä syy sitten lähteä ensi vuonna uudestaan! Tulevia reissuja varten meidän pitää ehkä vähän karsia määrää, mitä kaikkea haluamme nähdä, ja varata enemmän aikaa niihin paikkoihin, joissa pysähdymme. Mutta kaiken kaikkiaan Lapin road trip oli erittäin onnistunut ja huikean hieno reissu!

 

Kun on käynyt tarpeeksi pohjoisessa, alkaa Oulukin tuntua jo Etelä-Suomelta

Leviltä kruisailtiin aika haipakkaa kohti Rovaniemeä geokätköillen Ounasjoen varrella olevilla laavuilla. Rovaniemellä oli pakollinen pysähdys Joulupukin pajakylässä, jossa käytiin moikkaamassa joulupukkia ja vähän shoppailemassa. Aika jännää oli mennä pitkästä aikaa pukin pakeille, mutta olihan se ihan kiva pukki ja tiesi, että porilaiset tekevät yhtäkkiä kaikkia juttuja. Ja niinhän se on, yhtäkkiä käytiin tälläkin reissulla huiputtamassa Saana, valloittamassa Tromssa ja sujahtamassa Altan kautta takaisin Suomeen.

Jatka artikkeliin Kun on käynyt tarpeeksi pohjoisessa, alkaa Oulukin tuntua jo Etelä-Suomelta

Levi

Olipa kyllä maailman paras idea varata huone Hullusta Porosta! Iloinen yllätys oli, että kesäaikaan hostellivieraat majoitetaan hotellin puolelle, joten saimme huoneen aivan Levi-keskuksesta, kun hostelli olisi ollut parin kilometrin päässä. Levi-keskus on kyllä hieno paikka näin kesälläkin, mutta voi kun oli hiljaista ja kaikki kaupat ja suurin osa ravintoloista ja baareista oli kiinni. Coloradoon ehdimme puoli tuntia ennen sulkemisaikaa, mutta lupasivat meille vielä ruokaa. Niinpä vedettiin wingsit ja huurteiset pika pikaa. Ai että, oli hyvää! Sen jälkeen hotellihuoneessa jonottamatta suihkuun ja oikeaan sänkyyn nukkumaan! 😄 Pientä luksusta loman loppumetreillä. Varsinkin kun ulkona satoi vettä niin kuin sen kuuluisan Esterin hanurista, ja tunturikin oli kadonnut lähes kokonaan pilveen.

Aamulla keli oli jo hiukan kirkastunut, vaikkakin raskaita pilviä roikkuu taivaan täydeltä edelleen. Välillä jostain raosta pääsee kuitenkin aurinkokin pilkahtamaan. Käytiin pikaisesti tsekkaamassa, miltä Tuikku näyttää näin kesällä. Ei se ihan yhtä dramaattinen nyt ole, kuin talvella täydessä kuurassa. Jännä oli nähdä sekin millaista kivirakkaa Levin rinteet ovat ainakin Tuikun puolella. Eipä ole talvikeleillä asiasta ollut aavistustakaan.

Kohti etelää

Karu totuus iski vasten kasvoja: loma alkaa lähestyä loppuaan ja meidän on pakko suunnata kohti etelää. Kävimme aamulla vielä Altan museossa hämmästelemässä kivikautisia kalliomaalauksia. Vähän erilaisessa museossa kuljetaan ”luontopolkua” pitkin 3 kilometrin lenkki vehreässä rinteessä, jossa siellä täällä pilkottaa tuhansia vuosia sitten koristeltuja kallioita. Olihan siellä toki sisälläkin näyttelytiloja.

Museokierroksen jälkeen suunnattiin auton nokka kohti Suomi-neidon olkapäätä. Tie kohti Kautokeinoa kulki jylhää rotkoa pitkin, ja oli yksi road tripin upeimmsta teistä maiseman puolesta.

Matkan varrella ollaan lähinnä vain geokätköilty muutaman kerran, ylitetty valtakunnan raja sateisessa kelissä ja posotettu sitten kohti Leviä. Lämpötilakin putosi matkalla 13 asteeseen, mikä tuntui jo hieman vilakalta 30 asteen heltieden jälkeen.

Harmaus ei selkeästikään ole muuksi muuttumassa, joten ensi yöksi päätimme varata katon pään päälle ja majoittua Hostel Hullu Porossa. Reittivalinta ei mennyt ihan nappiin, kun lähdettiin oikaisemaan(?) Puljun erämaan läpi. Tie vaikuttaa siltä, kuin asfaltti olisi vedetty suoraan suon päälle ilman pohjatöitä, mutta eiköhän tätäkin kautta perille päästä, vaikka on tässä aika monta kymmentä kilometriä jäätävää rynkytystä.

Geoilua ja hukattuja vieheitä

Kyllä vaan sitä autossakin pystyy nukkumaan varsin sikeästi, vaikka nukkuma-asento ei ole paras mahdollinen ja sadekeli sai sisäilman kosteaksi kuin sademetsässä. Uusi päivä valkeni pilvisenä, mutta kun aamun aloittaa munakkaalla ja pavuilla, siitä tulee väistämättä ihan hyvä.

Suunnitelmana oli siirtyä parin sadan kilometrin matka Altaan geokätköillen ja kalastellen. Ekasta paikasta nousi pari pientä ja niljakasta kalaa, jotka päästettiin takaisin veteen kasvamaan kokoa, ja muissa paikossa sitten lähinnä hukattiin viheitä, jotka tarttuivat pohjaan tai kasvillisuuteen. Geokätköily tarjosi sentään monta kiinnostavaa paikkaa, jotka olisi taatusti muuten missattu.

Kun pikku nälkä alkoi kutitella suolen mutkassa, oli tavoitteeksi asetettu, että syömme tänään tuoretta, itse pyydettyä kalaa ja perunamuusia, mutta isomman nälkäkiukun välttämiseksi päädyimme lopulta pistämään hernesopat tulille.

Vatsa täynnä on hyvä jatkaa matkaa ja taivuimmekin melkoisiin urheilusuorituksiin geokätköillessä. Ja siinä missä Norjan puolella oli enimmäkseen bongattu tiellä vain lampaita, alkoi Altaa lähestyttäessä näkyä taas enemmän poroja. Kuten Suomessa porot kulki isännän elkein tiellä, tekee lampaat näemmä saman Norjan Lapissa. Jos pikku karitsaisella tulee nälkä keskellä tietä, niin autot ehtivät kyllä odotella, kun lapsukainen käy emon maitobaarissa tukkien kokonaan toisen kaistan..

Vähän ennen Altaa jäimme vielä ison sillan kupeeseen kalastelemaan muiden suomalaisten kanssa. Kalat hyppelivät silmiemme alla suorastaan röyhkeästi, mutta merikasvillisuutta lukuun ottamatta mitään ei tarttunut koukkuun. Saaliin puuttumisen aiheuttamaa mielipahaa lievensi iloinen yllätys, kun  bongasimme pyöriäisiä polskimassa edessämme. Olipa hienoa!

Illan suussa saavuimme vihdoin Altaan ja pystytimme leirin jälleen joen rantaan paikalliselle leirintäalueelle. Koska edellisenä iltana ukkonen sotki suunnitelmat, korkattiin skumpat vasta Altassa ja juhlistettiin joen varressa tuoretta kihlausta. Sadetta rupesi taas ripisimään, mutta kelpaahan auringonlaskua ihastella myös teltan absidin suojista.

Sinisiä vesiä, sormuksia ja ukkosia

Keskiviikkona oli aika pakata leiri Tromssan leirintäalueelta. Iloinen yllätys oli, että pari päivää hukassa olleet aurinkolasit löytyivät samassa yhteydessä – teltan pohjalta makuupussien, makuualustojen ja muiden vermeiden alta. Guccit olivat hieman nuhruiset, mutta täysin ehjät, joten lasit päähän ja menoksi!

Helteiseesä kelissä kruisailimme autolautalle ja siitä yli jorpakon toiselle puolelle Svensbyhyn. Päämääränä oli neljän kilometrin pikku patikointi Blåvatnetiin. Hellettä oli taas ihan liikaa (~ +30°C), maasto hieman hankalaa ja kilometritolkulla jatkunut kivikkoinen erämaa sai jo melkein uskon loppumaan, mutta Blåvatnet oli kyllä jälleen kerran kaiken vaivan arvoinen. Upea sininen järvi ja taustalla siintävät jäätikköiset vuoret. Siinä ”sinisen laguunin” rannalla pujotimme myös sormukset sormiimme. ❤

Kihlajaispäivällinen jäi suunniteltua lyhyemmäksi, kun vuorten takaa tupsahti tymäkkä ukkosrintama. Kamat kasaan ja turbovaihteella kohti parkkipaikkaa. Erämaa ilman minkäänlaista suojapaikkaa ei todellakaan houkuteluut jäämään ukkosta pitelemään. Paluumatkalla keli kuitenkin kirkastui sen verran, että puurajan tienoilla pysähdyttiin viimeistelmään eväshetkemme ja parkkipaikan kupeessa keitettiin vielä kihlajaiskahvit.

Kovin pitkälle ei päästy vielä autolla etenemään, kun jouduimme ukkosrintamaan ja olihan kyllä myräkkä! Välillä tuli vettä niin paljon, että tietä näkyi ehkä metrin eteen päin, tai sitten ei sitäkään. Siitä selvittiin jotenkin ja heilautettiin taas lautalla meren yli Olderdaleniin. Keli jatkui sateisena, joskaan ei enää niin äärimmäisenä mitä aiemmin, mutta teltan pystytys ei säästä johtuen ollut vaihtoehto. Koska mitään muutakaan sopivaa majoitusta ei myöhään illalla enää löytynyt, nukutaan kihlajaisyö autossa E6-tien varrella levähdyspaikalla, jossa on kourallinen muitakin leirityjiä. Ei aivan sitä mitä suunniteltiin, mutta kokemus tämäkin.

Stromsø… eiku Tromsø

Tromssa oli siinä määrin kiva paikka, että jäimme sinne pariksi yöksi. Keli jatkui helteisenä, joten päätimme tiistaiaamuna lähteä biitsille. Ei muuta kuin auto alle ja Tromssan upeaa siltaa pitkin Tromssan saarelle (leirintäalue oli mantereen puolella Tromsdalenissa). Puistoalue ja ranta olivat todella mukavia ja väkeä oli paljon, mutta juurikaan kukaan ei ollut uimassa. Syykin selvisi, kun kirmasimme veteen, joka oli jäätävän kylmää. Mutta hullut suomalaist ui vedessä kuin vedessä, ja olihan se ainakin vilvoittavaa. Uinnin jälkeen pyörittiin saarella katselemassa ja paluumatkalla eksyttiin sen verran, että lopulta päädyimme ajamaan tunneliin 100 m meren pinnan alapuolelle. Kokemus sekin ja mantereen puolelle kuitenkin päästiin.

Illemmalla lähdimme leiristä vielä kävellen liikenteeseen. Ensin pysähdyttiin ihastelemaan Jäämeren katedraalia ja sitten kiidettiin gondolihissillä ylös Fløyan rinteelle n. 400 metrin korkeuteen ihastelemaan Tromssaa ylhäältä käsin. Päätettiin myös yhtäkkiä käydä lokkaamassa geokätkö, mikä tarkoittikin hikistä kiipeämistä tunturia vielä reilusti ylöspäin. Mutta näköala oli jälleen kerran vaivan arvoinen. Palkinnoksi hikoiluista nautittiin sitten huurteiset Isbjørn-oluet. Ai että oli hyvää, mutta vatsahan siitä mukavasti menee sekaisin, joten takaisin leirintäalueelle tultiin ripeästi oikopolkuja. Myöhemmin bongasimme saman oluen gluteenittomana. Täytyy pistää ostoslistalle.