Pitkä matka kotoa Iisakkipään päälle tuulen tuiverrukseen

Torstai-iltapäivänä 22.7. Jontun työpäivän jälkeen oli aika startata kesän -21 reissulle kohti Saariselkää. Koska matka varsinaiseen kohteeseen oli suorastaan järjettömän pitkä (n. 1000 km), lähdettiin liikenteeseen suosisti parin yöpymisen taktiikalla. Eka yö vietettiin Pietarsaaressa, idyllisessä Jugend Guesthomessa. Perillä oltiin vasta kymmenen maissa illalla ja suunnitelmissa oli pikainen nukkumaanmeno. Reissu-Liisa (1,5 v.), joka oli toki vetänyt automatkalla unta palloon täysin siemauksin, ei todellakaan ollut samaa mieltä nukkumisesta, vaan riemastui vähän liikaakin sänkynsä Barbapapa-lakanoista ja innostui myös testaamaan korkean huoneen mahtavaa kaikua hostellin hiljaisuussäännöistä piittaamatta. Seuraavana aamuna kuitenkin jatkettiin matkaa jollain tapaa levänneinä kohti seuraavaa välietappia.

Rovaniemelle saavuttiin perjantai-iltana vähän järkevämpään aikaan, ja kun majoittautuminen Sokos Hotel Vaakunaan oli saatu pikaisesti suoritettua, ehdimme vielä illalliselle Amarilloon ja sen jälkeen vähän verryttelemään autoillessa puutuneita jäseniä Siltojen lenkille. Koko ”virallista” Siltojen lenkkiä ei kävelty, vaan Jätkänkynttilästä paineltiin joen yli ja Suutarinkorvan sillasta tultiin takaisin toiselle puolelle jokea, jolloin saatiin mukava tunnin mittainen iltareippailu. Sen jälkeen kelpasi vetäytyä hotellihuoneen lämpöön huilimaan ja ihailemaan revontulivaloja vielä ennen nukahtamista. 

Lauantaina jäljellä oli vielä n. 260 km ajoa. Tarkoitus oli heti kättelyssä pysähtyä Rovaniemellä Joulupukin pajakylään, mutta Reissu-Liisa uinui sikeitä päiväuniaan jo siinä kohtaa, niin päätettiin ajaa urku auki kohti pohjoista ja jättää joulupukin moikkaaminen johonkin toiseen kertaan. Kun tirsat oli vedelty ja nälkä alkoi kurnia, pidettiin ruokatauko Raudanjoella, jossa pääsimme myös kipuamaan Martan potkukelkan kyytiin ja geokätköilemäänkin.

Viiden jälkeen illalla olimme viimein Saariselällä ja oma vuokrahuoneistokin löytyi kylän laitamilta. Niin sanotussa keskusustassakin kaduilla käyskenteli enemmän poroja kuin ihmisiä, mikä sopi hyvin Lapin loman tunnelmaan. Vähän myöhemmin illalla seuraamme liittyivät myös Peppe ja Osku, jolloin koko reissuseurue oli vihdoin koossa lomakohteessa.

Maanantaina pakattiin heti päiväretkivermeet kasaan ja käveltiin kylän läpi Saariselän lähtöportille ja lähdettiin tallustamaan kohti Iisakkipään huippua. Keli oli pilvinen ja ehkä hieman kolea - eli oikeastaan aika sopiva patikointiin, kun ei tullut hiki. Reitti oli helppokulkuista, mutta kuljimme rauhalliseen tahtiin ihastellen ja ihmetellen karua, mutta kaunista tunturiluontoa. Sopulia ei tosin vieläkään onnistuttu näkemään muualla kuin opastaulussa.

Noin tunnin päästä mökiltä lähdön jälkeen oltiin jo Iisakkipään huipulla n. 454 m merenpinnan yläpuolella. Tunturin päällä tuuli tuiversi niin, että tukka meinasi lähteä päästä (osalta seurueesta se on toki lähtenyt jo aiemmin…), mutta niinhän tuntureiden huipulla yleensä tuppaa tuulemaankin. Maisema oli karun kaunista ja päättelimme, että oikeaan suuntaan katsomalla näemme varmaankin pitkälle Venäjän puolelle.

Sen verran navakasti tuuli kävi, ettei Iisakkipään huipulla käynyt mielessäkään ryhtyä evästauon viettoon, vaan katsottiin parhaaksi jatkaa kierrosta, jolloin pääsimme taas puurajan alapuolelle hiukan tuulelta suojaan. Iisakkipään luontopolku (7 km) oli melko nopeasti kuljettu, joten jatkoimme vielä Aurorapolulle ja päädyimme Auroratuvalle syömään eväitä. Kyseessä on moderni rakennus, jossa on kaikille avoin päivätupa, erikseen varattava vuokratupa sekä iso ulkoterassi. Koska pandemia-aikana ei oikein voinut mennä vieraan seurueen sekaan päivätupaan, jäimme terassille evästämään. Iso aidattu terassialue mahdollisti sen, että kantorinkassa koko matkan keikkunut Reissu-Liisa pääsi turvallisesti jaloittelemaan ja temmeltämään sillä aikaa, kun aikuiset virittelivät retkikeittimiä ja muita tykötarpeita. Alkava tihkusade ajoi meidät kuitenkin jatkamaan taukoa sisälle päivätupaan, kun edellinen porukka teki sieltä lähtöä. Olipa kyllä kertakaikkisen upea tupa koko seinän kokoisine ikkunoinen ja takkoineen. Nettikeskusteluista olen havainnut, ettei kaikkia ole miellyttänyt tällainen perinteisestä poikkeava päivätupa, mutta itse en voi kuin ihastella upeaa nykyaikaista rakennusta, joka kuitenkin istuu hienosti luonnon helmaan ja toimii tarkoituksessaan mainiosti.

Auroratuvalta jatkettiin polkua eteenpäin ja päädyttiin lopulta tutkailemaan Kelo-ojan kullankaivajan tupaa, joka on pikkuruinen mutta viehättävää turvekattoinen kelomökki sekä Kummituskämppää, jossa tarinoiden mukaan Karvaselän kummitus on aiheuttanut selittämättömiä tapahtumia kämpässä vieraileille. Me emme ainakaan noin päiväsaikaan kokeneet mitään kummallista tai karmivaa, vaan jatkoimme matkaa ilman yliluonnollisia elämyksiä kohti Saariselän kylää.

Päätimme kävellä mökille vähän eri reittiä ja tupsahdimme ikään kuin takapihan kautta vielä  Saariselän tunturikappeliin. Koska ovi oli auki, kävimme ihastelemassa kaunista hirsikappelia myös sisältä päin. Voisi kuvitella, että messu sellaisessa miljöössä olisi erityisen harras kokemus. Meitä sitten kuitenkin houkutti enemmän rauhallinen illanvietto omalla mökillä saunoen ja syöden, kun takana oli kaikkinensa noin 11 kilometrin patikointi.

Ylinen Tervalammille kantorinkkaa testailemaan

Helmikuussa tuumailtiin, että tulevia retkiä ajatellen olisi ehkäpä tarve päivittää varusteita, kun Reissu-Liisa alkoi olla vähän turhan iso Manducaan. Tai siis Manducaahan voisi käyttää kai jopa 20 kiloiseksi asti eli vielä monta vuotta, mutta jotenkin meistä tuntui luontevammalta kantaa lasta rinkassa, joka on tukeva selässä ja putkirungon ansiosta ehkä myös suojaa lasta paremmin. Kun Torista vielä löytyi passeli Deuterin kantorinkka kivaan hintaan, niin siinäpä oli sitten kantoväline päivitetty.

Huhtikuussa Jontun talvilomalla rinkkaa haluttiin viimein päästä testailemaan, joten pakkasimme Reissu-Liisan, rinkan ja eväät autoon, sekä nappasimme mukaan vielä Pepen ja Oskun, ja lähdimme porukalla käymään Ylinen Tervalammilla, Lassilassa. Kävimme samaisella lammella Jontun kanssa kahdestaan heinäkuun alussa 2018 ja silloin se oli melkoisen vaikeasti tavoitettavissa. Kuivan kesän ansiosta onnistuimme silloin oikaisemaan suon läpi vajoamatta kovinkaan syvälle, ja takaisin tultiin seuraamalla vanhaa pitkospuupolkua, jonka maa oli nielaissut lähes kokonaan. Mutta tällä kertaa, vajaa kolme vuotta myöhemmin, reitti oli aivan priimakunnossa.

Reissu-Liisa keikkui tyytyväisenä rinkassaan, polku oli mukavan helppokulkuista, pitkokset aivan uudenkarheita ja kevätaurinko hiveli retkeilijöiden kalpeita naamoja pitkän talven jälkeen. Niissä olosuhteissa kyllä kelpasi tepastella n. 1,7 km matka Ylinen Tervalammille ja siemaista siellä makoisat kaakaot. Eväshetken jälkeen lähdettiin samaa reittiä takaisin autolle päin, mutta tällä kertaa rinkka oli minun selässäni, kun tullessa sitä kantoi Jonttu. Yllättävän mukavasti lapsukainen selässä mukana kulki, ja kuorsauksesta päätellen hänelläkin oli kyydissä ihan lokoisaa.

Nyt kun reitti on kunnostettu, tämä on todella matalan kynnyksen retkikohde, jos ajaa auton reitin lähtöpisteelle Tervalammintielle. Kesällä 2018 olimme liikkeellä virveleiden kanssa, koska huhu kertoi, että lammesta nousee paljon ahventa. Jokunen taisi silloin Jontun koukkuun tarttuakin. Ehkäpä menemme joku kerta kalastusvehkeiden kanssa koittamaan uudemman kerran, nyt kun paikalle pääseminen on niin paljon helpompaa.

Viimeistä päivää Rukalla

Viimeisenä päivänä Rukalla lähdettiin vielä koko porukka yhdessä liikenteeseen. Kohteeksi valikoitui 2 km rengasreitti Konttaisen kuhaus. Vaikkei kyseessä ole sen pitempi pyrähdys, kyllä siinäkin vaan hiki tuli pintaan rauhallista tahtia kävellessä, sen verran jyrkkää nousua menomatka oli. Polku toki oli laitettu hienoon kuntoon, joten siinä mielessä kulkeminen oli helppoa. Joka tapauksessa näköalat palkitsivat jälleen kerran. Ei noihin vaaramaisemiin ainakaan viikon reissussa ehdi kyllästyä, jos ylipäätään koskaan.

Perhepotretin Konttaisen upeissa maisemissa meistä ikuisti Osku, kiitokset hänelle siitä. :) Loput kuvat ovat sitten taas ihan omia räpsyjä.

Kyllä sitä ainakin kerran lomassa pitää päästä hienosti syömään, joten illalla suuntasimme Rukan kylään ja siellä ravintola Rukan kuksaan. Ai että, oli hyvää! Pikku ähkyissämme pyörähdettiin vielä kylällä, jossa perjantai-illan villistä menosta vastasivat lähinnä rauhaisasti käyskentelevät porot.

Seuraavana aamuna sitten pistettiin pillit pussiin ja mökki siistiksi. Ensin posotettiin Suomi-neito halki vyötärön paikkeilta ja yöksi asetuttiin Gasthaus Himankaan. Gasthaus oli ulkoisesti aika karu, mutta majoitus oli edullinen, siisti ja rauhallinen, joten eipä tuossa ollut juurikaan moitteen sijaa. Lisäksi Himanka sattui olemaan aika tasan tarkkaan puolessa välissä kotimatkaa. Gasthausin vieressä oli kaunis puukirkko, joten sitä käytiin iltasella vielä vähän ihailemassa ja kaivelemassa esiin vielä yksi geokätkökin lähimaastosta.

Hyvin levätyn yön jälkeen hurautettiin rannikkoa pitkin kotiin muistelemaan hyvää reissua ja tekemään taas uusia retkisuunnitelmia.